BB-Eevis ei kadu seksiä talossa Jukan kanssa, mutta yksi sessio jäi kaivertamaan: ”Hävettää”
Big Brotherista häädettiin sunnuntaina Eeva-Leena, 30, lempinimeltään Eevis.
Eevis kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa saaneensa kolmen talossa olonsa viikon aikana puhelimeensa 600 viestiä ja hän on nyt alkanut hahmottaa, millainen kuva katsojille hänestä välittyi.
Eevis nousi otsikoihin varsinkin ahkerasta sekstaamisestaan Jukan kanssa. Peitto alkoi heilua jo ensimmäisellä viikolla eikä loppunut, vaikka yleisen edun hyväksi seksin piti päättyä siihen, kun heidät siirrettiin nukkumaan makuuhuoneeseen muiden kanssa.
Kuultuaan makuuhuonepäätöksestä, Eevis vakuutteli muille, ettei hänellä ollut mitään halua harrastaa seksiä makuuhuoneessa, jossa muutkin nukkuivat. Toisin kuitenkin kävi.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Eevis ja Jukka alkoivat jälleen hommiin makuuhuoneessa.
– Mulla oli siinä moraalinen dilemma. Olin ajatellut, ettei mitään tapahtuisi, mutta Jukka teki sitten aloitteen ja pohdin, että se saattaisi olla meidän viimeinen iltamme talossa, Eevis selitti Ilta-Sanomille.
– Ja niinhän siinä sitten kävikin. Nyt hävettää ja vähän harmittaakin, että tuli rikottua yhdessä sovittuja sääntöjä.
Tiiviistä seksisuhteesta huolimatta Eevis kertoi Ilta-Sanomille, ettei häntä haittaisi, vaikka Jukka ryhtyisi harrastamaan talossa seksiä jonkun toisen kanssa.
– Pidän sitä jopa mahdollisena, että Jukalla tulisi talossa jotain muitakin naissuhteita. Se ei minua sillä sillä lailla haittaa, koska Jukka ei ole merkityksellisin ihmissuhteeni talossa. Esimerkiksi Tarinasta tuli minulle talossa todella läheinen.
Jukka oli yllättynyt Eeviksen häädöstä, mutta muistutti Helmerille, että kyseessä ei ollut romanssi.
– Joo. Niin kuin sanoin, niin ei meillä ollut mitään rakkautta, Jukka vastasi.
Häädön jälkeen Eevistä harmittaa, että huomio talon ulkopuolella keskittyi hänen tekemisiinsä sanomisten sijaan. Hän mielestään osallistui talossa tärkeisiin keskusteluihin.
– Keskustelin talossa usein minulle todella tärkeistä asioista. Koen, että ne edustavat enemmän minua henkilönä kuin se, mitä olen fyysisesti tehnyt, hän pohti Ilta-Sanomille.
– Siksi henkilökohtaisesti harmittaa, että tämä fyysinen aspekti nousi puheenaiheeksi. Kaikki tunteet olivat talossa aitoja ja luonnollisia.
Ennen Eevistä talosta on häädetty Emma ja Timo.
Lähde: Ilta-Sanomat
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille