Blockfest tuo USA:n listaykkösen Suomeen
Viime vuonna Tampereella viidettä kertaa järjestetty ja jälleen loppuunmyyty kaupunkifestivaali Blockfest kokosi oheistapahtumineen yli 20.000 kävijää. Uusi festivaalialue Ratinanniemen festivaaliareena keräsi vierailta yksinomaan myönteistä palautetta ja kaksipäiväinen tapahtuma järjestetään samalla alueella 23.-24.8.2013.
Blockfestin estradeilla nähtiin ja kuultiin amerikkalaisia legendoja, sekä koko kotimainen hiphopin tähtikavalkadi. Luvassa on jälleen huikea esiintyjäkaarti, josta Blockfest julkistaa nyt ensimmäisenä Yhdysvaltain listakärkeen kohonneen artistin.
Pittsburghista kotoisin olevan Mac Millerin esikoisalbumi Blue Side Park ylsi julkaisuviikollaan suoraan Billboard-myyntilistan ykköseksi, tehden näin myös historiaa päästessään listalle ensimmäisenä independent label -levynä 2000-luvulla. Mac Millerin videota Donald Trump on katsottu YouTubessa 75 miljoonaa kertaa, ja kappale sai miljonäärin vertaamaan esittäjää itseensä Eminemiin. Vasta 21-vuotias sanavirtuoosi hallitsee myös pianon, kitaran ja rumpujen soittamisen.
Mac Miller on vieraillut Suomessa syksyllä 2011 ennen suurta läpimurtoaan, ja mies myi jo silloin Tavastia-klubin täyteen. Tänä vuonna Mac Milleriltä on odotettavissa uusi albumi Watching Movies With The Sound Off sekä maineikkaan musiikkituottaja Pharrellin kanssa tehty EP Pink Slime.
Mac Miller esiintyy Blockfestissa lauantaina 24.8. Odotettavissa festivaaleille on kaikkiaan yli 30 artistia. Liput tulevat myyntiin maanantaina 18.2 Lippupalvelussa ja Tiketissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!