Elokuva-arvio: A Cure For Wellness
Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan kolme ensimmäistä osaa ohjannut Gore Verbinski teki kunnianhimoisen psykologisen kauhutrillerin A Cure For Wellness, joka tuo väkisin mieleen seitsemän vuoden takaisen Martin Scorsesen Suljettu saari -elokuvan.
Nuori ja kunnianhimoinen yritysjohtaja (Dane DeHaan) lähetetään firman hallituksen toimesta idylliseen ja kaukana sijaitsevaan mysteeriseen kuntouttamiskeskukseen Sveitsiin. Miehen tehtävänä on hakea firman lomaileva toimitusjohtaja takaisin New Yorkiin selvittämään sotkuja.
Pian kuitenkin nuorelle uraohjukselle selviää, että ihmeitä tekevät hoidot eivät olekaan aivan sitä miltä ne aluksi näyttävät. Kun hän alkaa purkaa hoidon salaisuuden vyyhtiä, hänen mielenterveytensä joutuu koetuksella, kun hänelle diagnosoidaan sama merkillinen sairaus kuin muille hoitolan asiakkaille.
Gore Verbinski luo elokuvaansa piinaavan tunnelman ja pitää sitä taidokkaasti yllä. Katsoja kokoajan odottaa, että kohta tapahtuu jotain järisyttävää. Kuitenkaan loppujenlopuksi mitään ei tapahdu pitkään aikaan. Sen ja yliluonnollisen loppuratkaisun takia lopputekstien rullatessa katsojalle jää käteen tyhjä arpa. Lisäksi lähes kaksi ja puolituntinen elokuva kärsii ylipitkästä kestosta.
Ensi-ilta: 17.02.2017
Ikäraja: 16
Pituus: 147 min.
Ohjaus: Gore Verbinski
Näyttelijät: Dane DeHaan, Jason Isaacs, Mia Goth, Celia Imrie, Harry Groener, Lisa Barnes
Kuvat: Twentieth Century Fox Film Corporation
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos