Elokuva-arvio: Passengers
Norjalainen elokuvaohjaaja Morten Tyldum herätti kansainvälistä huomiota viisi vuotta sitten ohjaamallaan Headhunters-trillerillä. Sen jälkeen Tyldum pääsi kokeilemanaan kykyjään ulkomailla ja nappasi parhaan ohjauksen Oscar-ehdokkuuden ensimmäisestä englanninkielisestä elokuvastaan, vuonna 2014 ensi-iltansa saaneesta The Imitation Gamesta.
Nyt Tyldum paketoi pitkään tuotantojonossa olleen Jon Spaihtsin (Prometheus, Doctor Strange) kirjoittaman käsikirjoituksen erinomaiseksi viihdetuotteeksi.
Avaruusalus on kuljettamassa tuhansia ihmisiä kohti uutta planeettaa. Matkan on määrä kestää 120 vuotta, jonka ajan matkustajat ovat horroskapselissa. Chris Prattin esittämä mekaanikko kuitenkin herää kapselistaan 90 vuotta liian aikaisin.
Vuoden yksinäisyydestä kärsinyt mies saa seurakseen Jennifer Lawrencen esittämän kirjailijan. Pikkuhiljaa toisilleen sopimattoman kaksikon välille kehittyy suhde, mutta rakkaustarina saa lukuisia dramaattisia käänteitä.
Useat avaruuteen sijoittuvat elokuvat ovat Alienin tyylisesti kauhua, toimintaa ja jännitystä. Passengers onneksi lähtee rohkeasti kokeilemaan omaa polkua ja on varsin onnistunut parisuhdedraama.
Ensi-ilta: 23.12.2016
Ikäraja: 12
Pituus: 117 min.
Ohjaus: Morten Tyldum
Käsikirjoitus: Jon Spaihts
Näyttelijät: Jennifer Lawrence, Chris Pratt, Laurence Fishburne
Kuvat: Columbia Pictures Industries
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa