Elokuva-arvio: Silence
Oscar-voittaja Martin Scorsesen odotettu uusi elokuva perustuu japanilaisen Shûsaku Endôn kirjoittamaan Silence-romaaniin. Scorsese yritti tehdä vuonna 1966 ilmestyneen kirjan elokuvaksi jo vuosikausia sitten, mutta rahoituksen hankkiminen ja tuotannon valmistelu vei aikaa.
Silence kertoo kahdesta 1600-luvulla eläneestä jesuiittapapista, jotka kohtaavat väkivaltaa ja vainoa matkatessaan Japaniin löytääkseen oppi-isänsä ja levittääkseen kristinuskon sanomaa.
Scorsesen viimeaikaiset elokuvat ovat olleet viihdyttäviä ja mukaansatempaavia rikoselokuvia. Silence on tunnelmaltaan huomattavasti rauhallisempi. Valitettavasti lopputulos ei ole kaiken odotuksen arvoinen. Tekninen toteutus kuvausta, lavastusta ja leikkausta myöten ovat ohjaajalle ominaiseen tapaan erinomaisesti tehtyjä sekä näyttelijävalinnat ovat onnistuneita.
Kuitenkin Silence kompastuu hitaaseen juonen etenemiseen ja aivan liian ylipitkään kestoon. Noin tunnin lyhyempänä elokuvasta olisi saanut näppärän ja tiiviin paketin. Silloin myös sanoma olisi välittynyt elokuvateatterin penkkiriveille asti, kun katsoja ei olisi ehtinyt tylsistyä.
Ensi-ilta: 17.02.2017
Ikäraja: 16
Pituus: 161 min.
Ohjaus: Martin Scorsese
Käsikirjoitus: Shûsaku Endôn romaanin pohjalta käsikirjoittanut Jay Cocks
Näyttelijät: Liam Neeson, Andrew Garfield, Adam Driver
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Tämä on prinsessa Catherinen todellinen tilanne syövän jälkeen: ”Oppinut läksynsä”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana