Elokuva-arvio: Swiss Army Man
Kun Harry Potter -elokuvilla supertähdeksi noussut Daniel Radcliffe esittää piereskelevää ruumista, jakaa se varmasti katsojien mielipiteet. Jollekin Swiss Army Man -elokuvan tekijöiden ratkaisut kertovat, että elokuva-aiheet ovat maailmasta loppuneet kesken. Joku toinen sen sijaan nauttii omaperäisestä seikkailuelokuvasta.
Autiolle saarelle haaksirikkoutunut Hank (Paul Dano) löytää rannalle ajautuneen ruumiin (Daniel Radcliffe). Hank ristii ruumiin Mannyksi, josta tulee hänen henkiinjäämispakkauksensa. Yhdessä he lähtevät surrealistiselle matkalle kotiin.
Parhaan ohjauksen palkinnon Sundance-elokuvafestivaalilla napannut Swiss Army Man on aluksi kiehtova ja koukuttava seikkailukomedia. Kuitenkin elokuvan etenemisen myötä metsässä rämpiminen alkaa kyllästyttää.
Lisäksi loppuratkaisu tuo mieleen monet M. Night Shyamalanin ohjaamat elokuvat, joissa asiat kääntyvät päälaelleen. Kuitenkin tällä kertaa katsoja kokee lopputekstien rullatessa itsensä petetyksi.
Ensi-ilta: 13.01.2017
Ikäraja: 12
Pituus: 97 min.
Ohjaus: Daniels (Dan Kwan & Daniel Scheinert)
Käsikirjoitus: Dan Kwan, Daniel Scheinert
Näyttelijät: Paul Dano, Daniel Radcliffe, Mary Elizabeth Winstead
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen

- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen