Elokuva-arvio: The Founder
The Founder on mielenkiintoinen tositapahtumiin perustuva draamaelokuva maailman tunnetuimman pikaruokaketjun alkuajoista. Elokuvan perusteella McDonald’sin alkuperäisten perustajien arvot olivat täysin erilaisia kuin mistä nykyään paljon kritisoitu hampurilaisyritys tunnetaan.
Elokuvan alussa vuonna 1954 Ray Kroc (Michael Keaton) on leipääntynyt kauppamies, joka toistelee kömpelöä myyntimantraansa aina yhtä sinnikkäästi, on myytävä tuote pahvimuki, pirtelökone tai taittopöytä.
Mutta eräänä päivänä Ray saa epäilyttävän suuren pirtelökonetilauksen. Miehen mielenkiinto herää ja hän seuraa vainuaan Kalifornian auringon alle. Tilauksen tehneet McDonaldin veljekset ovat perustaneet Kaliforniaan täysin uudentyyppisen, nopean ja tehokkaan hampurilaisravintolan.
Tutustuttuaan veljesten ainutlaatuiseen liiketoimintamalliin, Ray haluaa päästä mukaan ja hän houkuttelee veljeksen laajentamaan yritystään muihin kaupunkeihin. Ray alkaa johtaa uusien ravintoloiden perustamista, mutta pian hänen ja veljesten näkemyserot kasvavat suuriksi.
The Founder on hyvin toteutettu epookkidraama, jonka seurassa viihtyy erinomaisesti. 1980-luvun menestysvuosiensa jälkeen Michael Keaton oli pitkään uransa kanssa suvannossa, mutta muutaman vuoden takaiset elokuvat Birdman ja Spotlight nostivat hänet takaisin huipulle. The Founder jatkaa hienosti Keatonin nousua, jossa näyttelijä esittää McDonald’sin suuruuden luojaa.
Ensi-ilta: 03.02.2017
Ikäraja: 7
Pituus: 115 min.
Ohjaus: John Lee Hancock
Käsikirjoitus: Robert D. Siegel
Näyttelijät: Michael Keaton, Linda Cardellini, Patrick Wilson
Kuvat: Future Film
LUE MYÖS:
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”