Entinen Ylen toimittaja Sanna Ukkola tyrmää Tempparit – ”Uskomattominta roskaa, jota Suomessa on koskaan nähty”
Ylen tv-ohjelmista vuosina 2009-2019 tutuksi tullut toimittaja Sanna Ukkola kirjoittaa nykyisin muun muassa kolumnia Iltalehteen.
Uusimmassa kirjoituksessaan Ukkola tyrmää totaalisesti 18.3. Nelosella jatkuvan Temptation Island Suomi -sarjan.
Ukkola manaa Tempparit televisiohistorian syvimpiin pohjamutiin, sillä hänen mukaansa ohjelma on ”uskomattominta roskaa, jota Suomessa on koskaan nähty”.
Ukkola puhisee, että viettäisi mieluummin iltansa samassa häkissä kuristajakäärmeen kanssa, ”kuin katselemalla moista roskaa”.
Ukkola kertoo pakottaneensa itsensä katsomaan sarjan edellistä tuotantokautta selvittääkseen, ”onko ohjelma todella niin järkyttävää sontaa kuin miltä se vaikuttaa. Ja olihan se.”
Ukkola jatkaa, että ”kyseessä on läpeensä vastenmielinen ohjelma, jonka tarkoitus on yksinkertaisuudessaan saada julkisuutta ja mainetta janoavat nuoret pettämään toisiaan.”
Ukkolan mukaan ohjelma tuhoaa viimeisetkin moraalin rippeet rahastamalla ihmisten alimmilla vieteillä ja tirkistelynhalulla sekä hyväksikäyttämällä nuoria, jotka haluavat mainetta ja ilmaisen ulkomaanmatkan.
Ukkola korostaa, että jos kukaan neljästä parista ei eroa sinkkujen aggressiivisten viettelyjen ja tuotantoyhtiön tarkoituksella johdattelevasti leikkaamien paljastusvideoiden jälkeen, ohjelma on omien määritelmiensä mukaan epäonnistunut. Voittajia Temppareissa ovat Ukkolan mukaan vain ”tuotantoyhtiö ja mainostajat, jotka tahkoavat rahaa itkudraamalla, jolla tuhotaan tahallaan nuorten suhteita ja elämiä.”
Ukkola muistuttaa, että Britanniassa tapahtui viikonloppuna jo kolmas tosi-tv-formaatti Love Islandiin liittynyt kuolemantapaus, kun ohjelman entinen juontaja Caroline Flack teki itsemurhan. Flackia epäiltiin joulun aikoihin miesystävänsä pahoinpitelystä ja hän joutui kokemaan asian puinnin aikana murskaavan julkisuus- ja somevyöryn.
Viime keväänä Love Islandin kilpailija Mike Thalassitis, 26, hirtti itsensä ja toissa kesänä sarjan toisella kaudella mukana ollut entinen Miss Iso-Britannia Sophie Gradon, 32, menehtyi yllättäen. Myös hänen epäillään tehneen itsemurhan.
Thalassitisin kuoleman jälkeen järkyttyneet Love Island -kilpailijat kritisoivat sosiaalisessa mediassa ohjelman tuotantoa ja valittivat, että kilpailijoille ei ole tarjolla tukea saarelta poistumisen jälkeen.
Kuva: Instagram
Lue myös: Tässä ovat Temptation Suomi -sarjan 11 sinkkunaista!
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys