Esko Koverolta suora mielipide ammatistaan ja työkollegoistaan – ”Kyllä me narsisti nihilistejä olemme”
Näyttelijä Esko Kovero on ollut mukana Salatut elämät -sarjassa ohjelman alusta, vuodesta 1999 lähtien. Kovero näyttelee Salkkareissa Ismo Laitela -nimistä roolihahmoa sekä tämän isää Kalervo Laitelaa.
Kovero on pitkän uransa aikana esiintynyt lukuisissa eri tv-, elokuva- ja teatteriproduktioissa. Hän kokee olevansa tyytyväinen, että on saanut toteuttaa itseään laajasti näyttelijänä.
– Välillä mietin leikilläni, että eikö olisi ollut muuta ammattia, mitä valita, Kovero toteaa nauraen Metropolille.
– Mutta onhan tämä mahtavaa. Olen saanut olla teepussina ja puudelina, ja kaikkea on tullut koettua, mies jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kovero on havainnut, että monilla näyttelijöillä on paljon yhdistäviä luonteenpiirteitä.
– Me näyttelijät tykkäämme usein olla esillä ja heittäytyä toisen ihmisen nahkoihin. Useilla meistä on suuri hinku kokea adrenaliiniryöppyjä, joita saamme esiintymisestä. Siihen jää koukkuun.
– Kyllä me sellaisia narsisti nihilistejä kaikki näyttelijät varmaan olemme, Kovero nauraa.
– Mutta olen erittäin onnellinen siitä, että saan tehdä mitä rakastan, hän hymyilee.
Lue myös:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun