Frederik joutui pakenemaan keikalta!
Humalainen miesjoukko säikäytti Frederikin ja bändin pahanpäiväisesti Silja Europa -laivalla perjantain vastaisena yönä. Keikka muuttui äkkiä kaaokseski ja artisti bändeineen joutui pakenemaan paikalta.
Frederik oli päättämässä esitystään, kun 20-30 nuorta miestä singahti lavalle kesken Hey Baby -potpourrin. He yrittivät ottaa laulajalta mikrofonin.
-Iski paniikkifiilis. Turvamiehiä ei näkynyt missään, joten minun ja orkesterin oli lähdettävä karkuun. Jätimme esiintymislavan samaan tyyliin kuin kapteeni jättää uppoavan laivan. Keikka oli lopetettava, etteivät soittovehkeet rikkoudu, artisti kertoo.
Keikan keskeyttäneet miehet olivat Frederikin faneja, jotka ilmeisimmin innostuivat liikaa suosikkinsa esityksestä. Kaaos saatiin lopulta hallintaan, kun bändin tekniikasta vastaava henkilö hälytti paikalle laivan vahdit.
Frederik, kotoisammin Ilkka Sysimetsä, ihmettelee laivan turvajärjestelyjen heikkoutta, mutta suhtautuu tapahtuneeseen rennosti. -Yleisöstä kun yksi tai kaksi lähtee lavalle ensin, niin muutkin luulevat, että niin saa tehdä. Ei minun kimppuun kukaan ole käynyt, eivät he uskalla, kunditkin korkeintaan halaavat, mutta soittimia on mennyt vuosien varrella paljon rikki. Kalliiksi tulee bändille ja minulle, kun vakuutuskaan ei korvaa, hän sanoo tyynesti.
Lähde: IL
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät