Google lähetti Gmail-käyttäjilleen pelottavan varoituksen
Edward Snowden yritti varoittaa maailmaa, ja nyt Google lähetti käyttäjilleen oikean varoituksen!
Huolestuneet ihmiset twiittaavat kuumeisesti sähköpostitse saaamastaan Googlen varoituksesta.
”Hallituksen tukemat hyökkääjät voivat yrittää varastaa salasanasi”, varoituksessa sanotaan.
Google ei paljasta mistä tieto on saatu, jotta hyökkääjät eivät muuta taktiikkaansa, mutta varoittaa että jos hakkerit onnistuvat jossain vaiheessa, he pääsevät käsiksi käyttäjän tietoihin tai voivat tehdä muita toimintoja käyttäjän tilin kautta.
Varoituksessa ei kerrota minkä maan hallituksesta on kyse, mutta Google sanoo hyökkäyksen olevan suunnattu alle 0,1 % Gmailin käyttäjistä.
Katso kuva Twitterissä
Varoitusviesti vaikuttaa aidolta ja se on linjassa Googlen aiempien varoitusten kanssa liittyen hallituksen tukemiin tietoturvahyökkäyksiin.
Google kirjoittaa tietoturvablogissaan seuraavasti:
Varoitusviesti vaikuttaa aidolta ja se on linjassa Googlen aiempien varoitusten kanssa liittyen hallituksen tukemiin tietoturvahyökkäyksiin.
Google kirjoittaa tietoturvablogissaan seuraavasti:
”Vuodesta 2012 lähtien olemme varoittaneet Gmail-käyttäjiämme, kun epäilemme että he ovat joutuneet hallituksen tukemien hyökkääjien kohteeksi.
Nämä varoitukset ovat harvinaisia – alle 0,1 % käyttäjistä saa niitä koskaan – mutta ne ovat kriittisen tärkeitä. Näitä varoituksia saavat käyttäjät ovat usein aktivisteja, journalisteja ja päättäjiä, jotka ovat tehneet rohkeita päätöksiä eri puolilla maailmaa.
Tänään lähetämme uuden, koko sivun varoituksen, jossa on ohjeet miten nämä käyttäjät voivat pysyä turvassa. He voivat saada nämä uudet varoitukset olemassa olevien sijaan tai lisäksi.”
Googlen edustaja yritti rahoitella tilannetta sanomalla, että näitä varoituksia lähetetään varmuuden vuoksi ja mieluiten liian usein, ja että ne eivät tarkoita että varoituksen saaneen käyttäjän tili olisi jo hakkeroitu, tai että käynnissä olisi jo suuri hyökkäys kun he saavat viestin. Tällaiset varoitukset ovat joka tapauksessa hyvin huolestuttavia ja saavat itse kunkin miettimään, kuinka paljon Google meistä jokaisesta oikeasti tietää ja koska hallituksen tukemat hakkerit näyttävät pystyvän mihin tahansa, mitä jos Googlen varastoimat tietomme päätyvät vääriin käsiin? Lähteet: Unilad, MashableLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”