Haluaisitko sinä huumeongelmaisen naapuriksesi? EHYT haluaa rikkoa ennakkoluuloja
Ehkäisevän päihdetyön verkoston mukaan huumeongelmaiset eivät saa tarvitsemaansa apua ennakkoluulojen takia. Moni huumeiden käyttäjä kuoleekin muuhun kuin huumeisiin.
Usein ajatellaan, että huumeiden käyttäjä haluaa lopettaa käytön ja jos hän ei onnistu lopettamaan, hän väistämättä kuolee huumeiden käytön seurauksena. Huumeita käyttävä ei kuitenkaan välttämättä pyri päihteettömyyteen, eivätkä kaikki huumeita käyttävät ihmiset kuole huumeisiin.
– Avun ja palveluiden tarvitsijoita ei voi erotella päihteiden tai niiden laillisuuden perusteella. Myös päihteiden käyttäjät ovat osa yhteiskuntaa. Heille kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin, kuten oikeus saada hoitoa ja apua, YAD YouthAgainstDrugs ry:n toiminnanjohtaja Janne Paananen sanoo.
Hän jatkaa, että päihteiden käyttäjien ja päihdekuntoutujien kanssa työskentelevät toimijat tietävät, että asiakaslähtöinen, yksilöllisesti suunniteltu kuntoutus takaa parhaat tulokset.
Rankaisevat käytännöt hankaloittavat hoitoon pääsyä
Tilastojen mukaan kaksi kolmasosaa heistä, jotka hyötyisivät päihdepalveluista, eivät ole palveluiden piirissä.
–Vaikka esimerkiksi huumehoidot ovat kehittyneet paljon, palvelujärjestelmässämme on edelleen palveluihin pääsyä hankaloittavia tai asiakasta liian herkästi rankaisevia käytäntöjä, vahvistaa kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori Riikka Perälä EHYT ry:n päihdeasiamiestoiminnasta.
Yhteiskunnan kielteisen suhtautumisen taustalla vaikuttavat ennakkoluulot ja tiedon puutteesta aiheutuvat pelot. Mielenterveysbarometrin (2015) mukaan 78 prosenttia suomalaisista ei haluaisi huumeongelmaista naapurikseen. Torjuvat ja negatiiviset asenteet voivat johtaa siihen, että huumeita käyttävä ihminen syrjäytyy ja omaksuu itsekin negatiivisen kuvan itsestään.
– Negatiivinen kierre voidaan pysäyttää, jos ennakkoluulot hälvenevät ja päihteitä käyttävien ihmisten leimaaminen loppuu, Janne Paananen sanoo.
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston kampanja Ei tuomita tuo esiin huumeita käyttävien ihmisten tarinoita. Kampanjan tavoitteena on purkaa stereotypioita huumeiden käyttäjistä.
STT
- Shokkipaljastus Salatut elämät -sarjan tulevaisuudesta
- Ville Haapasalo teki shokkipaljastuksen perheestään – esitteli 17-vuotiaan yllätyspoikansa!
- Helena Koivu julkaisi harvinaisen kuvan äidistään – yhdennäköisyys hämmästyttää!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille