Hämmentävä ravintolateema villitsee maailmaa – kakkaa vessanpöntöstä!
Haluaisitko syödä ”kakkaa” vessanpöntöstä tai juoda limua urinaalista? Vaikka et haluaisikaan, se on on ollut mahdollista jo 12 vuoden ajan eri puolilla Aasiaa, ja nyt myös esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja niinkin lähellä Suomea, kuin Moskovassa. Kyllä, ihmiset ympäri maailman näköjään nauttivat suunnattomasti vessan ja ruoan yhdistelmästä!
Modern Toilet Restaurant avattiin vuonna 2004 Taiwanissa, josta konsepti levisi nopeasti muihin Aasian maihin, kuten Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin, ja lopulta muuallekin maailmaan. Kakkaravintoloiden lisäksi teeman ympärille on perustettu kahviloita, kuten tänä syksynä Torontoon avattu Poop Café.
Kuten ravintoloiden ja kahviloiden nimet antavat ymmärtää, kaikki pyörii kakan ja pissan ympärillä. Ruokia tarjoillaan vessanpöntöistä ja juomia urinaaleista. Lisäksi tuolitkin on tietenkin korvattu vessanpöntöillä ja jälkiruoka näyttää juuri väännetyltä kakkakasalta.
Vessaruoka taitaa olla videoiden ja arvostelujen perusteella varsin hyvää, joten alkaisiko Suomikin olla pian valmis ensimmäiseen kakkaravintolaan tai -kahvilaan?
Alla olevalla videolla esitellään Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa sijaitsevaa vessaravintolaa. Nautinnollisia katseluhetkiä!
https://youtu.be/dDSqU7Wt-3k
Kuva: Facebook / Modern Toilet Restaurant
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”