Hampurilaismainontaa sokeille – katso video
[jwplayer]http://youtu.be/5YAchE0-o-o[/jwplayer]
Hampurilaisketjujen markkinoinnissa nähdään mitä erikoisempia keinoja tuoda tuotteita esille, euron juustoja samuraitaistelussa tai kilpajuoksussa, kebab-hampurilaista painonnostajien kanssa, ja pihviä karhunpainilla. Huumori on usein hyvin edustettuna.
Joskus näkee lämminhenkisiä mainoskampanjoita myös tällä alalla. Etelä-Afrikkalainen pikaruokaketju Wimpy teki näkövammaisille hampurilaisia, joihin on pistekirjoituksella seesaminsiemenin kirjoitettu lauseita, kuten ”100 % naudanlihahampurilainen sinulle tehtynä.”
Yritys toimitti 15 hampurilaista sokeainkeskuksiin, kuvasi ruokailijoiden reaktioita ja ilmeitä heidän lukiessa sämpylästä tekstiä ja nauttiaessa ateriaansa – ja teki siitä mainoksen.
Krittiset tahot pitävät mainosta näkövammaisia loukkaavana. Ilmeisistä syistä televisomainos tai internetin bannerimainokset eivät tavoita tätä kohderyhmää, ja katsotaan että heitä on vain käytetty hyväksi kaupallisuuden alttarilla.
Ketjun mukaan sämpylät ovat pieni lämmin ele, ja että sosiaalinen media levittää 15 ihmisen positiiviset reaktiot 800 000 ihmiselle. Ja näin ainakin toivomme, että ketju lahjoittaa myös osan tuotosta sokeainkeskuksille.
Itse video niin suloinen, että Metropoli tuo sen esiin. Päätä itse: Lämminhenkistä ajattelua mainonnassa, vai pikaruokaketjulta törkeää vammaisten hyväksikäyttöä?
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta