Helsingin katoilla pesivät tuhat lokkiparia aiheuttavat vaaratilanteita – toimi näin jos kohtaat vihaisen lokin
Helsingin kerrostalojen katoilla pesii noin tuhat paria kalalokkeja (kuvassa) sekä pienempiä määriä harmaa-, selkä- ja merilokkeja.
Kaikkien lokkilajien pesinnät ovat edenneet poikasvaiheeseen. Poikuettaan puolustavat lokkiemot tekevät äänekkäitä valehyökkäyksiä ihmisten kimppuun. Jos poikaset ovat parkkeeranneet kulkuväylille, tästä syntyy hämminkiä ja joskus vaaratilanteita. Koska kaikki lokkilajit ovat pesimäaikana rauhoitettuja, poikasia tai emoja ei saa vahingoittaa.
Tilanteet laukeavat usein itsestään, kun emolinnut houkuttelevat poikasensa rauhallisempaan paikkaan. Tämä tapahtuu usein varhain aamulla, kun liikenne on vähäistä. Viranomaisten apu eläinten tai ihmisten pelastamisessa on varsin harvoin tarpeen.
Syöksyileviä lokkiemoja voi pitää loitommalla sateenvarjon avulla tai yksinkertaisesti nostamalla käden pään yläpuolelle.
Lokinpoikaset ovat pesäpakoisia, eli ne alkavat liikkua lähiympäristössä jo parin päivän ikäisinä. Rauhallisissa oloissa ne voivat käyttää pesää nukkumapaikkana pitkäänkin ja pysytellä katolla lentokykyiseksi saakka. Varsinkin kalalokin poikasilla on kuitenkin niille itselleen vaarallinen ja ihmisten kannalta toisinaan harmillinen tapa hypätä tai pudota katolta katutasolle jo lentokyvyttöminä.
STT
Kuva: Marianne Saviaho
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Robin Packalen julkaisi vihdoin hääkuvan – vau, mikä morsian!
- Toni Wirtasen ja Tuukka Temosen riitaisat välit: ”Ei me nyt hirveesti hengailla”
- Harryn ja Meghanin tuska: mistä kaivetaan rahat ökyilyyn?
- Shirly Karvinen juhli synttäreitään: ”Uudet tissit”
- Arttu Wiskari pudotti shokkiuutisen
- Kasinorakastajan blogi: Hyviä muutoksia ja ihmeellistä lässytystä
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Aleksi Valavuori väitti hoitaneensa verovelkansa – ulosottorekisterissä näkyy yhä yli miljoona euroa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Hymy: Tauski Peltonen kiidätettiin leikkaukseen – sisäinen verenvuoto!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Jari-Matti Latvalalta suhdeuutinen – onko rallitähti lopulta pysyvän kumppanin?
- Suvi Teräsniskalta yllätysilmoitus! Pitkä perinne katkeaa
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat