Herra Ylpön Facebook-julkaisu järkytti faneja ja ystäviä – kuva
Maj Karman sekä soolobändinsä Herra Ylppö & ihmiset kärkikuva Herra Ylppö (oikealta nimeltään Frank Mikko Kalevi Mäntymäki) kirjoitti sunnuntai-iltana vähän ennen kymmentä Facebookiin päivityksen, joka järkytti miehen faneja ja ystäviä.
Päivityksessä luki englanniksi: ”Vihaan itseäni ja haluan kuolla.”
Teksti keräsi nopeasti paljon reaktioita ja erittäin huolestuneita kommentteja.
– Olen ollut tuossa samassa jamassa joskus itsekin, eräs kommentoija mainitsi.
Tekstistä vedettiin johtopäätöksiä legendaarisen Nirvana-yhtyeen päihdeongelmista kärsineeseen Kurt Cobainiin, joka teki itsemurhan ampumalla itsensä 1990-luvulla. Ylpön päivitysteksti on nimittäin sama kuin Nirvanan kappaleen nimi: ”I Hate Myself and Want to Die”. Herra Ylppö on aiemmin kertonut kärsineensä alkoholiongelmasta ja kuvaillut itseään tuurijuopoksi. Osa kommentoijista toivoi, että teksti oli vain siteeraus kyseisestä kappaleesta eikä johtaisi siihen, mitä muut jo alkoivat pelätä.
Vähän myöhemmin teksti poistui vähin äänin, eikä sivulle ole sen jälkeen ilmestynyt uusia päivityksiä.
Maj Karma esiintyi launtaina Radio Rockin risteilyllä, josta samalla käynnistyi bändin 101 tapaa olla vapaa -kiertue. Seuraavaksi bändin on tarkoitus esiintyä Naantalin Kaivohuoneella 21.9.
Alla Herra Ylpön päivitysteksti sunnuntai-illalta.
Lue myös: Metropoli.net tapasi Maj Karma -yhtyeen Herra Ylpön – ”Mä oon edelleen se sama nuori jäbä, joka toivoo, että jotain siistiä tapahtuu”
Kuvat: Instagram / Herra Ylppö, Facebook / Herra Ylppö Maj Karma
LUE MYÖS:
- Ansku Bergström avautuu vihdoin uudesta rakkaasta
- Helena Koivu: Vau mikä uutinen!
- Anna Abreu rehellisenä taloustilanteestaan – ”Jos massit loppuvat…”
- Sami Uotila avautuu: Rohkea tilitys erosta
- Ex-huumepoliisi laukoo rajun arvion Jere Karalahdesta
- Sanna Marin räväyttää upeissa kuvissa – kampaajakullalta tyhjentävä kommentti
- Sara Siepin tyrmäävä raskauskuva loksauttaa leuat
- Kasinorakastajan blogi: Älä nuku näiden pelien ohi!
- Janni Hussi avautuu tilanteestaan: ”Tehkää se avioehto”
- Sanna Marinilta tylyä kuittailua suomalaisista amerikkalaisessa televisiossa