Hirveä virhe Tampereen keskussairaalassa – väärä ruumis tuhkattiin
Tampereen keskussairaalassa on tapahtunut traaginen virhe vainajan luovutuksessa.
Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa eli TAYS:ssa on inhimillisen virheen vuoksi luovutettu hautaustoimistolle väärä vainaja toukokuun alussa. Sairaalasta noudettu väärä vainaja tuhkattiin ennen kuin virhe tuli ilmi 7.5.2018. Tuhkattavaksi tarkoitettua oikeaa vainajaa ei ollut noudettu sairaalasta.
Vaihtuneiden vainajien omaisiin on otettu välittömästi maanantaina yhteyttä ja pyydetty virhettä anteeksi.
Virhe on johtunut useiden asioiden ja henkilöiden epäonnekkaasta summasta. Virheen uusiutumisen mahdollisuus on poistettu, sillä käyttöön on välittömästi otettu vainajien kaksoistarkastus ennen luovutusta. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on käynnistänyt oma-aloitteisesti selvityksen asiasta ja kaikkiin tarvittaviin viranomaisiin on otettu jo yhteyttä.
− Otamme vilpittömästi osaa omaisten suruun. Pyydämme anteeksi hyvin poikkeuksellisen virheen aiheuttamaa lisätuskaa ja kannamme tästä vastuun, sanoo sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen.
Sairaanhoitopiirin vainajatoiminnasta vastaavan toimialuejohtaja Sally Järvelän mukaan sekä omaisia että työntekijöitä pyritään tukemaan asian käsittelyssä kaikin mahdollisin tavoin.
− Tapahtuma on järkyttänyt myös asiassa toimineita työntekijöitä. Olemme kaikki todella pahoillamme, Järvelä kertoo.
Omaiset ovat antaneet sairaanhoitopiirille luvan tiedottaa tapahtumasta yleisellä tasolla. Yksityiskohtaisia tietoja ei yksityisyyden suojan vuoksi voida antaa. Lopullisen selvityksen valmistuttua selvitys toimitetaan erheellisesti tuhkatun vainajan perheelle.
Sairaanhoitopiiri toivoo, että vainajien yksityisyyttä kunnioitetaan ja omaiset saavat jatkaa surutyötään rauhassa.
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta