Ilkka Kanerva on kuollut – presidentti Sauli Niinistö muistelee poliitikkoa koskettavassa kirjoituksessa: ”Viimeiseen asti hän oli mukana”
Pitkän linjan poliitikko Ilkka Kanerva on kuollut 74-vuotiaana. Kokoomuksessa vaikuttanut kansanedustaja ja entinen ministeri menehtyi vakavaan sairauteen.
Suru-uutisesta kerrottiin ensimmäisenä kokoomuksen tiedotteessa.
Kanerva aloitti kansanedustajana vuonna 1975, ja hän on kansanedustajapäivinä laskettuna pisimpään eduskunnassa ollut edustaja. Kanerva toimi liikenneministerinä 1990–1991, työministerinä 1991–1995 ja ulkoministerinä 2007–2008.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajana vielä helmikuussa toiminut Kanerva ilmoitti maaliskuun lopussa jääneensä eduskunnasta sairauslomalle. Keskiviikkona Kanerva jakoi Twitterissä lisätietoa sairauslomastaan ja kommentoi samalla myös Suomen turvallisuuspolitiikkaa.
– Sairauslomani jatkuu toistaiseksi. Seuraan tästä huolimatta ulkopoliittisen tilanteemme kehitystä tarkkaan. Tänään julkaistu selonteko on tärkeä askel Suomen turvallisuuspoliittisten ratkaisujen kannalta. Eduskunnalla edessään historiallisen tärkeitä päätöksiä, Kanerva kirjoitti Twitterissä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Eduskunnan lisäksi Kanerva vaikutti vuosikymmenten ajan myös Turun kaupunginvaltuustossa. Hän toimi myös Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajana 1993–2008 ja Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana 1991–2005. Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksessa Kanerva istui 2003–2011.
Kanervaa jää muistamaan iso liuta suomalaisia poliitikkoja ja merkkihenkilöitä. Presidentti Sauli Niinistö julkaisi myöhään torstaiyönä koskettavan kirjoituksen, jossa jää kaipaamaan kollegaansa.
– Syvän vakuuttava ääni ja ajatus on hiljennyt, Ilkka Kanerva on poissa. Viimeiseen asti hän oli mukana, isänmaamme asialla. Kiitos Sinulle, Ike, Niinistö muotoilee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Ministeri Antti Kurvinen eroaa: ”Elämässä kaikki ei aina mene niin kuin on uskonut ja toivonut”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Nyt puhuu raskaana oleva Jenni Poikelus: Avoimena lapsensa isästä
- Niko Saarisen radioura päätökseen – murtui kyyneliin suorassa lähetyksessä: ”Olen pettänyt teidät”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Salatut elämät päättyy shokkiin!
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Taustalaulajalta suoraa puhetta Dannysta ja Helmistä: “Se on aivan selvää”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne