Twitter-päivitys Jack Blackin kuolemasta suututti fanit
Näyttelijä-muusikko Jack Blackin fanit järkyttyivät lukiessaan Blackin yhtyeen Tenacious D:n Twitter-tililtä miehen menehtyneen sunnuntai-aamuna 46-vuotiaana. Tilillä vielä myöhemmin vahvistettiin Blackin kuolema ”virallisesti” kuolinajan kera.
Surun murtamat fanit osoittivat osanottoaan, kunnes uutinen osoittautui huijaukseksi, jonka oli tehnyt Tenacious D:n tilin hallinnan kaapannut nimimerkkiä @Ruthless käyttävä hakkeri. Hakkeri on Mirror-lehden mukaan brasilialainen teini, joka aikoi pitää Tenacious D:n tiliä hallussaan, kunnes Jack Black ottaisi häneen henkilökohtaisesti yhteyttä.
Tekaistu uutinen sai ymärrettävästi Jack Blackin ja Tenacious D:n fanit raivoihinsa, ja Twitterissä alkoi satoi tulikivenkatkuista palautetta. Hakkeri puolestaan kertoi Mirrorille jatkavansa hakkerointia ja aikovansa kaapata muidenkin julkkisten Twitter-tilejä.
– En oikeastaan ylläty, jos jään kiinni. Mutta toisaalta, en välitä vi**uakaan. Jos jään kiinni, jään kiinni. Loppujen lopuksi en kuitenkaan voi sille mitään, hakkeri totesi.
Mielestään hauskoja piloja tekevä hakkeri on ottanut haltuunsa myös televisiosta tutun amerikkalaisen Jackass-ryhmään kuuluneen vuonna 2011 edesmenneen Ryan Dunnin Twitter-tilin, jossa nähtiin päivitys: ”Tapasin juuri Tupacin, kiva kaveri.” Tupac Shakur oli suosittu hiphop-artisti, joka ammuttiin vuonna 1996.
Tenacious D:n muodostavat näyttelijä-muusikot Jack Black ja Kyle Gass, jotka saivat Twitter-tilinsä takaisin myöhemmin sunnuntaina. Yhtye julkaisi välittömästi päivityksen, jossa kerrotaan että tili hakkeroitiin. Päivityksessä vakuutetaan, että Jack Black on elossa ja voi hyvin, ja että kyseessä oli sairas ”pila”.
WE had our Twitter account hacked. We can assure you that Jack is ALIVE and WELL and that this was a sick "prank".
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”