Järkyttävä onnettomuus – sairaalahissi katkaisi naisen pian synnytyksen jälkeen
Espanjalaisnainen synnytti sunnuntaina Sevillassa tyttövauvan keisarinleikkauksella, jonka jälkeen häntä lähdettiin siirtämään toisesta kerroksesta kolmanteen, jossa vauvan isä ja muu perhe odottivat häntä. Nainen ei kuitenkaan koskaan päässyt perille. Hänen aviomiehensä kuuli voimakkaan rymähdyksen hissin suunnalta. Syy ääneen oli hirvittävä.
Virgen de Valme -sairaalan (kuvassa) vahtimestari oli työntämässä juuri synnyttänytttä 26-vuotiasta äitiä paareilla hissiin. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan hissin ovi avautui ja sulkeutui kahteen kertaan, mutta hissi ei lähtenyt liikkeelle. Vahtimestari lähti vetämään paareja pois hissistä, kun se äkisti lähtikin ylöspäin. Hän ei ehtinyt vetää paareja pois hissistä, jolloin ne liiskautuivat hissiaukon kehikon yläosaan ja paareilla maanut nainen leikkautui poikki.
Naisen aviomies, vanhemmat ja muu perhe ovat järkyttyneitä onnettomuudesta, kuten myös sairaalan henkilökunta. Vauva oli naisen kolmas lapsi. Hänellä oli myös kolme- ja neljävuotiaat tyttäret. Vauva ei normaalista käytännöstä poiketen ollut paareilla äidin mukana, koska vauva siirrettiin toisaalle hoidettavaksi sydänongelmien vuoksi. Vauva on nyt kunnossa.
Onnettomuus tapahtui hissin teknisen vian vuoksi, vaikka sairaalan mukaan hissi oli viimeksi tarkistettu 12. elokuuta. Menehtyneen naisen ystävien mukaan kyseisessä hississä oli ollut jo aiemminkin ongelmia, mutta sairaalan mukaan tämä ei pidä paikkaansa.
Naisen syvästi järkyttynyt perhe vaatii syyllisiä vastuuseen. Tapauksesta käynnistettiin laaja tutkimus.
Lähde: Mirror
Kuva: Google Street View
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot