Järkyttävä yllätys odotti aamulla – jättilasku kotibileistä
Järvenpääläinen Miska Timonen heräsi uuden asuntonsa tupaantulijaisten jälkeisenä aamuna järkyttävään yllätykseen.
Aamulla Timonen huomasi herättyään, että koko asunnon lattialla on paksu kerros vettä! Syy oli täysi mysteeri, sillä yksikään asunnon vesihanoista ei ollut auki.
Edellisenä iltana oli Timosen mukaan kavereiden kanssa juotu ja syöty hyvin tupareissa, jonka jälkeen seurue oli siirtynyt baariin jatkamaan iltaa. Yöllä kotiin palattuaan Timonen ei huomannut mitään ihmeellistä ja meni nukkumaan.
Timonen oli antanut asunnon vara-avaimen yhdelle ystävälleen siltä varalta, että jos hän joskus itse unohtaisi avaimensa kotiin, hän pääsisi sisälle ystävänsä vara-avaimen avulla. Timonen ei ollut kuitenkaan antanut ystävälleen lupaa tulla asuntoon omin luvin.
Myöhemmin kävi ilmi, että kyseinen ystävä oli käyttänyt vara-avainta Timosen tietämättä tupariyönä ja mennyt vessaan, jonka jälkeen ystävällä oli katko muistissa. Ystävä muistaa vain tulleeensa yöllä asuntoon ja lähteneensä sieltä. Muistikatkoksen hän uskoo johtuneen siitä, että hän on kaatunut vessassa ja lyönyt kaatuessaan päänsä. Timonen arvelee, että asuntoon tulvinut vesi on lähtöisin suihkutilasta.
Vesivahinko on todella massiivinen, sillä koko lattia oli paksulti veden peitossa. Remontin kustannukseksi arvioidaan 15 000 euroa.
– Mua on jo uhattu, että menetän koko asunnon, jos en maksa korjauskuluja, Timonen kertoo Metropoli.netille.
– Mulla ei tosiaan ole nollatuloilla varaa maksaa tuollaisia summia, koska ei ole duunia juuri tällä hetkellä eikä tiedossakaan, Timonen jatkaa.
Myös luvatta asuntoon tullut ystävä on tällä hetkellä työtön, joten tupari-illan jälkimainingeista uhkaa tulla Timoselle todellinen katastrofi.

Kuvat ja videot: Miska Timonen
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”