Jarmo, 44, ei ole koskaan ollut naisen kanssa – "En ole koskaan edes suudellut"
Rakkaus on ihana asia ja monet löytävätkin sen täysin sattumalta. Mutta on myös paljon niitä ihmisiä, joille rakastuminen tuntuu täysin mahdottomalta.
Metropoli.netin lukija Jarmo, 44, ei ole koskaan kokenut naisen lämpöä. Koko ikänsä yksin asunut mies kertoo, että hän ei osaa lähestyä vastakkaista sukupuolta ollenkaan.
– Aina kun nainen juttelee minulle, menen täysin jäihin. En ole koskaan edes suudellut – muutaman halauksen sain rippikoulussa, Jarmo kertoo.
Jarmo muutti kotoa pois 20-vuotiaana, heti kun oli käynyt armeijan. Sosiaalinen ja lahjakas nuori urheilija alkoi tässä vaiheessa vetäytyä omiin oloihinsa.
– Nuorena pelasin jalkapalloa ja minulla oli paljon ystäviä. Olin lajissa vielä varsin hyväkin ja sain sitä kautta paljon huomiota – kuitenkin aina kun naiset lähestyivät, jäädyin ja halusin vain tilanteesta pois. Olen hetero ja olen ihastunut moneenkin naiseen, mutta en vain osaa jutella heille. Kun muutin kotoa pois, vetäydyin kokonaan vain yksiöni sisälle. Kävin koulua ja pelasin tietokoneella, mutta en tehnyt mitään muuta, Jarmo suree.
Nyt Jarmolla on hyvä työ insinöörinä, mutta edelleenkin kaikki sosiaalinen elämä on Internetissä – pelien ja keskustelupalstojen äärellä. Mies myös kertoo, että on menettänyt itseluottamuksensa kokonaan ja urheilukaan ei ole maistunut vuosiin. Jarmo sanoo, että on netissä tavannut paljonkin kaltaisiaan ja yhdessä he ovat miettineet, että mitä voisi tehdä.
– Monet ovat suositelleet nettideittailua, mutta samalla tavalla jäädyn siinäkin. Toiset taas ovat löytäneet parisuhteita pelien kautta, mutta itse en ole koskaan tavannut tyttöä niissä maailmoissa. En varmaankaan koskaan löydä rakkautta, Jarmo kertoo.
Jarmo toivookin vinkkejä siihen, kuinka hän voisi löytää naisen itselleen. Jos sinulla on Jarmolle jotain hyviä neuvoja, voit kommentoida asiaa Metropoli.netin Facebook-sivulla!
Jarmon nimi on muutettu hänen omasta pyynnöstään.
Artikkelikuva ei liity tapaukseen. Kuvan lähde: Pixabay
LUE MYÖS:
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa