Jättiyllätys! Miss Helsinki -kilpailu saa jälleen uuden omistajan ja samalla myös kilpailun nimi vaihtuu!
Vuoden 2015 Miss Helsinki ja somevaikuttaja Rosanna Kulju ilmoitti viime vuonna, ettei hän jatka enää Miss Helsinki -kilpailun järjestäjänä. Hänen seuraajaksi valikoitui vuoden 2018 Miss Helinki Janna-Juulia Vuorela.
Tänään perjantaina sosiaalisessa mediassa ilmoitettiin, että Janna-Juulian lisäksi kilpailun järjestäjänä toimii Miss Suomi -kilpailussa ilman sijoitusta jäänyt Mirella Merivirta.
– Nyt saan paljastaa teille mitä täällä on työstetty urakalla !!! Tässä seisoo Miss Helsinki -kilpailun uudet omistajat sekä tuottajat. Voitte vaan kuvitella… Meinasin tipahtaa tuolilta alas, kun sain puhelun Janna-Juulia Vuorelta ja kysyi toiseksi osakkaaksi. Ensimmäinen ajatus oli, että ei hitto enempää töitä tälle tyypille ja taisin jopa huutaa sen ääneen. Vajaan minuutin sulattelun jälkeen ajattelin jo, että maailman siistein asia ja vastaus oli ehdoton kyllä , Mirella kertoo.
Mirella paljastaa, että myös kilpailun nimi kokee muutoksen. Kilpailu tunnetaan jatkossa nimellä Miss Helsinki New Era.
– Kilpailun pääpaino on nyt business ajattelussa, yrittäjyydessä sekä hyvinvoinnissa ja terveydessä. Alansa ammattilaiset: näyttelijät, spiikkerit, artistit, personal trainerit ja hyvinvointivalmentajat sekä menestyneet yrittäjät kouluttavat intensiivisesti kilpailijoita kolmen kuukauden ajan, Mirella ja Janna-Juulia ilmoittavat.
Kilpailun voittajille luvassa mielettömiä palkintoja sekä mahdollisuus työllistyä Mirellan omistamassa STR8HIIT-yrityksessä.
Lue myös:
Jättiyllätys! Miss Helsinki -kaunotar mukana Love Island Suomessa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Huhhuh! Samu Haber takoo valtavia summia Saksassa