Johanna Tukiainen muutti kampaajansa heteroksi – ja kihlasi hänet!
Johanna Tukiainen kommetoi ex-miehensä Arto Länsmanin kihlausta Iltamakasiinissa väittämällä, että kyseessä olisi silkka kiusanteko häntä itseään kohtaan. Yllättäen Arton kihlausuutista seuraavana päivänä kohublondi löysi itsekin rakkauden ja mennä paukautti kihloihin vieläpä aiemmin homoseksuaalina tunnetun kampaajansa Juhan kanssa.
Tukiainen kertoi vielä 23.1.2013 blogissaan suhteestaan Juhaan seuraavasti: ”Kampajaani Juhan kanssa olemme myös viettäneet iltoja välillä yhdessä… Todella sääli, että hän ei ole hetero, olisimme kaunis pari hänen kanssaan ja kuten jo aiemmin sanoin, kemiamme ja mielipiteemme, sekä huumorintajumme kohtaavat ihan täysin.”
Vain muutama viikko tämän jälkeen Johannalle kävi tuuri, sillä Juha on mitä ilmeisimmin muuttanut seksuaalista suuntautumistaan naisiin menevämpään suuntaan. Tukiainen päivitti pari päivää sitten FB-profiiliaan seuraavasti: ”Kihlattuni Juha Immonen nukkuu, siis ihan mielettömän ihanaa nukkua miehen rinnan päällä, joka on suuri ja voimakas. Oon saanut ihan väärän käsityksen, ajattelin että Juha olisi jotenkin pieni ja hento. Mutta hän on tosi komeakasvoinen, älyttömän huumorintajuinen, älykäs ja karismaattinen ihminen ja sellaisia ei ole ihan joka kulmassa.”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto