Jos olisit sijoittanut bitcoiniin 100 dollaria vuonna 2010, sinulla olisi nyt 73 miljoonaa!
Niinpä, tämä on kerrassaan uskomatonta. Eipä olisi voinut moni mattimeikäläinen vuonna 2010 arvata, että sijoittamalla vasta perustettuun digivaluuttaan 100 dollaria, hänen omaisuutensa olisi nyt uskomattomat 72,9 miljoonaa dollaria!
Vuonna 2009 perustettua bitcoinia ei enää käytetä ainoastaan pimeän netin hämäperäiseen kaupankäyntiin, vaan sillä voi ostaa tuotteita ja palveluita samalla tavalla kuin valtioiden virallisilla valuutoilla. Itse asiassa bitcoin on tällä hetkellä amerikkalaisen CNBC:n mukaan yksi maailman vakaimmista valuutoista.
Maanantaina tuli kuluneeksi päivälleen seitsemän vuotta siitä, kun ohjelmoija Laszlo Hanyecz teki maailman ensimmäisen digivaluuttaostoksen maksamalla 10 000 bitcoinia kahdesta pizzasta. Tuolloin yhden bitcoinin arvo oli 0,003 centtiä. Bitcoinin kehitys on ollut häikäisevää, sillä maanantaina 22.5.2017 yksi bitcoin oli peräti 2 185,89 dollarin arvoinen. Jos siis olisit tehnyt vuonna 2010 sadan dollarin sijoituksen bitcoiniin, sijoituksesi olisi muuttunut vain seitsemässä vuodessa 72,9 miljoonaksi dollariksi.
Bitcoinin arvon nousu sai hiljattain suurta apua Japanista, jossa kaupat saivat lakimuutoksen ansiosta luvan alkaa ottaa vastaan maksuja myös bitcoineilla. Vain digitaalisesti olemassa oleva bitcoin määriteltiin täten luotettavaksi viralliseksi valuutaksi, mikä oli merkittävä muutos maailman rahamarkkinoilla.
Lähde: CNBC
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Iida Vainio kohahdutti VIP-tapahtumassa – kroppa sai leuat loksahtamaan
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?