Joulu ja uusivuosi aiheuttavat muutoksia bussiaikatauluihin
Bussiliikenteen aikatauluissa on useita muutoksia ja poikkeuksia jouluna ja vuodenvaihteessa. Aikataulut kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin. Myös bussiliput kannattaa ostaa jo etukäteen, sillä Matkahuollon lipunmyynnissä on vilkkainta juuri joulunaluspäivinä. Tiheät vuorovälit ja tarvittaessa vuoroille otettavat lisäautot varmistavat mukaan mahtumisen. Osa vuoroista jää pyhinä kokonaan ajamatta, varsinkin jouluaattona ja 1. joulupäivänä.
Tarkista aikataulutiedot Matkahuollosta
Kaikki aikataulutiedot pyhäpäivien poikkeukset mukaan lukien saa Matkahuollon internetsivuilta osoitteesta matkahuolto.fi ja mobiiliversiona osoitteesta m.matkahuolto.fi. Aikatauluhakuun kannattaa syöttää tarkka lähtöpäivä, jotta hakupalvelu osaa huomioida myös mahdollisen poikkeusliikenteen.
Aikataulut voi tarkistaa myös puhelimitse Matkahuollon asiakaspalvelukeskuksesta 0200 4000. Asiakaspalvelukeskus palvelee jouluviikolla maanantaista perjantaihin klo 8-19. Muina aikoina palvelunumerossa aikataulutiedusteluihin vastaa Eniro Sentraali Oy. Puhelun hinta on 1,71 € / min + pvm.
Pikavuorojen aikatauluja voi katsoa lisäksi YLE:n teksti-tv:n sivulta 440.
Osta bussiliput ennakkoon
Joulun matkustus on vilkkainta joulua edeltävinä päivinä, jotka voivat olla ruuhkaisia myös Matkahuolloissa. Tuolloin matkustavien kannattaa hankkia bussi- ja paikkaliput jo etukäteen.
Bussi- ja paikkaliput voi ostaa internetistä Matkahuollon sivuilta. Joulunpyhien sekä Tapaninpäivän jälkeisen tiistain netti- ja paikkaliput on hankittava perjantaihin 23.12. klo 13.00 mennessä.
Pika- ja useisiin vakiovuoroihin voi myös varata bussi- ja paikkaliput puhelimitse numerosta 0200 4000. Puhelimitse varatut liput lunastetaan R-kioskeilta tai Matkahuollon omista toimipaikoista.
Liput voi käydä ostamassa etukäteen myös paikan päältä Matkahuolloista.
Joulupaketit Matkahuoltoon viimeistään 20.12.
Matkahuolto kuljettaa myös joulupaketit edullisesti ja nopeasti ympäri Suomen. Jouluksi perille halutut paketit pitää laittaa matkaan viimeistään tiistaina 20.12.2011. Paketteja voi lähettää ja noutaa Matkahuoltojen lisäksi myös Siwoista, Valintataloista ja Euromarketeista kautta maan. Lisätiedot osoitteesta matkahuolto.fi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion