Juhannuksena käydään vieraissa!
Juhannus on aika jolloin käydään vieraissa.
Tätä mieltä ovat pettämissivusto Victoria Milanin jäsenet, jotka ovat saaneet vastata kyselyyn.
Jopa 67% sanoo, että juhannus on parhaiten pettämiseen sopiva juhla-aika. Kilpailevia suurpyhiä ovat 2. Uusivuosi 3. Helluntai, 4. Itsenäisyyspäivä 5. Pääsiäinen sekä 6. Joulu ja muut.
93% vastanneista aikoo viettää juhannuksen puolisonsa kanssa, mutta 62% viettäisi yöttömän yön mieluummin rakastajansa tai rakastajattarensa kanssa. Eniten huomiota herättää, että 85 prosentin mielestä kaikista parasta olisi viettää vuoden pisin päivä rakastajan tai rakastajatarensa ja vakiopuolisonsa kanssa niin kutsutussa kimppakivassa.
Jatkokysymykseen haluaisivatko he, että puolisot toisivat mahdollisen sivuseikkailunsa myös perhejuhlaan 91% vastasi sitävastoin ei.
19% Victoria Milanin jäsenistä suunnittelee karkaavansa ollakseen salasuhteensa kanssa mieluummin kuin puolisonsa kanssa. Ehdoton suosikkiselitys on, että on jotain tärkeää töissä. 79% vastaa tämän olevan vale, joka kerrotaan, kun on aika ottaa auto mökiltä ja lähteä salaiselle tapaamiselle. Toisella sijalla(11%) juhannusvalheena on sairas vanha mummo, jota on pakko lähteä katsomaan sairaalaan.
”Juhannus on perinteisesti yhdistetty vapaaseen seksiin. Tämä oli se yö, jolloin voitiin luopua kaikista estoista ja tehdä mitä haluttiin. Monet vanhat riitit elävät tajunnassamme myös nykyään. Internetin kautta tämä kaikki on meille paljon helpommin saatavissa”, sanoo Victoria Milanin Suomen edustaja Timo Uusi-Kerttula.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda