Kiinteistökuningattarena televisiosta tunnetuksi tullut kiinteistönvälittäjä Kaisa Liski käy Hyvinkään käräjäoikeudessa kiivasta oikeustaistelua entistä työnantajaansa Uudenmaan Viva Oy:tä vastaan.

Viva vaatii Liskiltä noin 900 000 euron korvauksia, jonka päälle lasketaan vielä korot ja oikeudenkäyntikulut. Syytteisiin kuuluvat mm. kilpailu-, rekrytointi- ja salassapitovelvollisuusehtokieltojen rikkominen sekä 170 000 velkojen maksamatta jättäminen.

Seiskan mukaan Vivan toimitusjohtaja Seppo Valojärvi on tuonut esille, että Vivassa työskennellessään Kaisalle oli ”täysin luonteenomaista johtaa pelolla, ja hän on todella hyvä manipuloimaan ihmisiä”. Valojärven mukaan Liski onnistui halutessaan saamaan jonkun henkilön huonoon valoon.

Vuonna 2015 Seiska kertoi Liskin riitautuneen pahasti toisen julkkiskiinteistönvälittäjän Mira Kasslinin kanssa. Tuolloin naisille tuli työkavereina välirikko ja Kasslin irtisanoi itsensä. Valojärven mukaan Kasslin oli jo irtisanoutuessaan varoittanut, että Liski tulee lähtemään yrityksestä ja viemään työntekijät mukanaan. Valojärvi oli kysynyt asiasta Liskiltä, joka oli kuitannut Kasslinin kommentit herjaamiseksi ja panetteluksi.

Oikeudenkäynnissä on nyt riidattomasti osoitettu, että Liski siirsi ainakin 40 kohdetta Vivalta suoraan omalle yritykselle. Vivan mukaan Liski olisi myös käyttänyt kohteiden mainonnassa Vivan maksamia kuvia, joista oli poistettu Vivan logot ja laitettu tilalle Liskin yhtiön logot.

Kuukausipalkka 20 000 – silti ”ainaisessa rahapulassa”

– Liski oli ainaisessa rahapulassa siitä huolimatta, että hänen kuukausipalkkansa oli yli 20 000 euroa. Taloudenpito ei kiinnostanut häntä lainkaan. Ei hänen omalta osaltaan, eikä Vivan osalta. Viva lainasi useassa erässä hänelle 170 000 euroa, joista tehtiin velkakirja. Velkoja ei saatu perittyä muuten kuin palkanmaksun yhteydessä, ja kun Kaisaa muistutettiin veloista, hän uhkasi jäädä sairauslomalle, Vivan edustaja luetteli oikeudessa.

Kaisa Liski on kieltänyt kaikki syytteet ja sanoo, että ex-työnantajan mainitsemat 170 000 euroa olivat allekirjoitusbonuksia, eivätkä lainoja. Liski vaatii Vivalta yli 200 000 euron korvauksia ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Lähde: Seiska

Kuva: Arvoasunnot.fi (sittemmin poistettu sivuilta)