Kauniit ja rohkeat -sarjassa jättiyllätys!
Suosittu saippuasarja Kauniit ja rohkeat yllättää ja tekee televisiohistoriaa, kun transsukupuolinen näyttelijä ja sukupuolen monipuolisuudesta aktiivisesti luennoiva Scott Turner Schofield liittyy Kauniit ja rohkeat (The Bold and the Beautiful) -sarjan näyttelijäkaartiin.
Yhdysvalloissa tv-ruutuihin toukokuun 8. päivä saapuva Schofield on ensimmäinen suuressa roolissa oleva transsukupuolinen näyttelijä päiväsarjassa, johon Kauniit ja rohkeat Yhdysvalloissa kuuluu. Suomessa uusi näyttelijä ilmestyy kuvioihin näillä näkymin ensi vuoden keväällä.
Tv-rooli on Schofieldille näyttelijäuran ensimmäinen. Hänen roolihahmonsa nimi sarjassa on Nick ja hän näyttelee Mayan (Karla Mosley) ystävää. Aiemmin tänä vuonna Yhdysvalloissa esitetyissä jaksoissa paljastui, että Maya Avantin hahmo on transsukupuolinen.
Kauniit ja rohkeat palkittiin kymmenellä päiväohjelmiston Emmy-palkinnolla sunnuntaina 26. huhtikuuta. Palkintomäärä oli sarjan oma ennätys. Palkintoja tuli muun muassa käsikirjoituksesta, ohjauksesta sekä puvustuksesta.
Kauniit ja rohkeat nähdään arkisin MTV3-kanavalla klo 17.25. Sarja jää kesätauolle 12.6. ja palaa jälleen kanavalle syksyllä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Oho! Jari-Matti Latvalaa uhkaa linnatuomio!
- Sara Sieppi laittoi ökykotinsa myyntiin – katso kuvat!
- Kuningatar Mette-Maritin tilassa on ilmennyt komplikaatioita
- Sofia Belórfilla shokkikäänne raha-asioissa – ökykaunotar taas ulosotossa
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Alisa Vainiolta jättiyllätys
- Iida Vainio avautuu: ”Tästä alkaa mun uusi luku”