Kuva: Instagram, kellyclarkson
Kelly Clarkson myöntää piiskaavansa lapsiaan, eikä näe siinä mitään väärää
Arvostettu amerikkalainen laulajatähti Kelly Clarkson sanoo antavansa lapsilleen kurinpitotoimena piiskaa, jos he eivät käyttäydy kunnolla. Clarkson perustelee toimintaa sillä, että häntä itseäänkin on piiskattu lapsena, eikä siitä ole ollut hänelle haittaa.
Clarksonilla on kaksi omaa lasta, River Rose, 3, sekä Remington, 1. Lisäksi hän on äitipuoli kahdelle lapselle, Savannahille, 16, ja Sethille, 9.
Clarkson kertoi 98.9 The Buzz -radioaseman haastattelussa, että hän ei ole ”piiskaamisen yläpuolella”. Hän kertoo, että vaikka häntä itseään on piiskattu lapsena, hänestä on tullut hyvin tasapainoinen ihminen. Omat piiskauskokemukset eivät ole haitanneet eivätkä häirinneet häntä myöhemmin elämässä.
Clarkson sanoo, ettei lyö lapsia kovaa, mutta tunnustaa olevansa ihmisten ilmoilla varovaisempi, koska muut eivät välttämättä suhtaudu asiaan kovin suopeasti. Julkisilla paikoilla hän pikemminkin uhkaa piiskaamisella, tyyliin: ”Hei, annan sinulle piiskaa pyllylle, jos et lopeta tuota heti.”
35-vuotias Clarkson kertoo perineensä kasvatustyylin vanhemmiltaan lapsena Teksasissa, jossa hänen äitinsä jopa antoi koulun rehtorille luvan antaa hänelle piskaa, jos siihen oli aihetta. Twitterissä laulajatähden kasvatustavoista ei pidetty, vaan useat kommentoijat olivat sitä mieltä, että lapsen piiskaaminen on väärin, eikä sitä pitäisi nykyisin enää tehdä. Piiskaamista sanottiin myös ällöttäväksi ja väkivaltaiseksi toiminnaksi, joka on lapsen pahoinpitelyä. Suomessa lasten fyysinen kurittaminen ja myös sillä uhkaaminen on luokiteltu rikokseksi. Oletko samaa mieltä? Musiikkialan ulkopuolella Clarkson pyörittää miehensä kanssa maatilaa hylätyille eläimille. Tilalla sanotaan olevan yli 80 eläintä, joihin lukeutuu mm. amputoituja vuohia, sokeita koiria ja koliikin vaivaamia hevosia. Tilalla eläimet saavat eläinläääkärin hoitoa ja samalla niille etsitään uutta kotia. Lähde: Unilad Kuvat: Instagram / Kelly Clarkson
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa