Kiekkofanit täyttävät Helsingin hotellit – Tukholmassa hiljaisempaa?
Ulkomaiset matkailijat ovat etsineet ahkerasti hotellihuoneita Helsingistä, kertoo hotellivaraussivusto Hotels.comin tuore selvitys. Eniten hotellihaut ovat kasvaneet venäläisten keskuudessa. Itänaapureitamme houkuttaa varmasti esimerkiksi viikonloppuna alkava jääkiekon MM-lopputurnaus. Toisen kisakaupungin eli Tukholman hotellihaut eivät kasvaneet lähellekään samalla tavalla kuin Helsingissä.
Helsingin hotellihaut Hotels.com-sivustolla kasvoivat monessa maassa merkittävästi vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Yhtenä syynä tähän on viikonloppuna alkava jääkiekon MM-turnaus, joka pelataan Helsingissä ja Tukholmassa. Kaikki mitalipelit pelataan Helsingissä.
Eniten hotellihaut Helsinkiin kasvoivat Venäjällä, jossa kasvua hauissa oli peräti 275 %. Venäläisiä houkuttaa varmasti jääkiekkoturnaus. Ilmeisesti venäläisten luotto oman joukkueen iskukykyyn on vahva: vaikka Venäjä pelaakin alkusarjaottelunsa Tukholmassa, fanien kiinnostus mitalipelejä isännöivää Helsinkiä kohtaan (+275 %) on kasvanut huomattavasti enemmän kuin Tukholmaa kohtaan (+156 %).
Myös kotimaassa kiinnostus kisakaupunkia kohtaan kasvoi huomattavasti, sillä suomalaisten haut Helsingin hotelleihin kasvoivat 111 prosenttia. MM-kisoissa pelaavista muista maista hotellinetsijöiden määrä on Venäjän ja Suomen lisäksi yli kaksinkertaistunut Sveitsissä, Ruotsissa, Saksassa ja Italiassa. Näistä kolme viimeisintä pelaa tosin Tukholman lohkossa. Joko fanit ovat varmoja oman joukkueen jatkopeleihin pääsystä, he haluavat aistia erityisesti suomalaista jääkiekkotunnelmaa tai heitä houkuttaa Helsingissä jokin muu.
Jääkiekkoturnaus ei kuitenkaan yksin selittäne koko kasvua. Nousijoiden listalla on myös monia maita, joiden kansalaiset eivät todennäköisimmin ole hakeneet hotellia juuri kiekkoturnausta silmällä pitäen. Alkuvuonna toiseksi eniten Helsinkiä koskevia hotellihakujaan kasvattivat irlantilaiset. Jääkiekon sijaan Helsinki houkuttanee heitä World Design Capitalina, ellei sitten Irlannissa ole syttynyt äkillistä kiekkokuumetta talven aikana. Myös hollantilaiset ovat hakeneet hotelleja Helsingistä yli kolme kertaa innokkaammin vuoden 2011 alkuun nähden. Hollanti on perinteinen luistelumaa, mutta todennäköisimmin heitäkin houkuttaa enemmän design kuin jääkiekko. Toinen syy kasvaneeseen kiinnostukseen voi olla esimerkiksi yleisurheilun EM-kilpailut, jotka pidetään Helsingissä kesäkuun lopulla.
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn