Kohu ravintola-aukioloista paisuu – mielenilmaus lauantaina
Viime päivinä keskustelua herättänyt ministeri Päivi Räsäsen lausunto, jossa ehdotettiin ravintola-aukiolojen typistämistä usealla tunnilla on aiheuttanut kuohuntaa.
Sisäasiainministeri perusteli päätöstään muun muassa poliisin voimavarojen supistamistarpeella ja suomalaisten alkoholinkulutuksen vähentämisellä.
Ravintolaväki ja -työntekijät nousivat kuitenkin äänekkäästi vastustamaan ehdotusta ja Antti Kurjen maanantaina perustama nettiadressi onkin kerännyt kovaa vauhtia nimiä. Adressin on allekirjoittanut muutaman vuorokauden aikana jo yli 40 000 suomalaista ja se leviää huimaa vauhtia sosiaalisen median välityksellä.
Nyt adressin perustanut mies kerää ihmisiä mielenilmaukseen, jonka tarkoitus on näyttää Päivi Räsäselle, että suomalainen juhlakansa osaa käyttäytyä myös juhliessaan, huolimatta siitä mihin kellonaikaan ravintolat sulkevat ovensa.
Hauskanpidon hautajaiset -nimellä kulkeva tapahtuma järjestetään tulevana lauantaina kello 22-04 välisenä aikana, ja sen pääteemana on osoittaa ministeri Räsäsen liioitelleen raflaavasti suomalaisten ravintola-asiakkaiden aiheuttamia haittoja.
Tapahtuman sivuilla Facebook-yhteisöpalvelussa on myös suora linkki adressiin, joten lienee todennäköistä, että ilmiö jatkaa kasvamistaan kansalaisten keskuudessa.
Ravintola-aukiolojen lyhentämistä vastustava Antti Kurki perustelee kantaansa seuraavilla argumenteillä:
– Aukioloaikoja lyhennettäessä kuluttajat siirtyvät nauttimaan alkoholin jatkoille tai julkisille paikoille
– Tax free tuonti lisääntyy ja ’pimeän’ viinan myynti lisääntyy
– Alkoholin kuluttamisen siirtyminen yksityiskoteihin aiheuttaa häiriötä ja turvattomuutta asumaalueilla
– Poliisin työmäärä lisääntyy kotihälytysten lisääntyessä
– Perheväkivalta lisääntyy
– Yöravintoloissa työskentelevien ravintolatyöntekijöiden palkkatulot putoavat arviolta n. 20-30%
– Kuluttajan vapaus valita katoaa ja ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen vähenee
Myös majoitus- ja ravintola-alan edunvalvoja MaRa ry allekirjoittaa väitteet ja kritisoi ministerin lausuntoa voimakkaasti.
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä