Kohublondin hämmentävät paljastukset!
Suomen ensimmäinen transsukupuolinen glamourmalli ja tv-persoona Elena Vikström on saattanut itsensä tilanteeseen, jossa hänen kertomustensa uskottavuus on koetuksella. Vyyhti alkoi alunperin, kun Elena yritti pitkään pitää salaisuutena, että hän oli syntynyt pojaksi. Hän jopa esitti todisteena lapsuudestaan kuvia, joissa hän näytti tytöltä. Totuus kuitenkin lopulta paljastui ja Elena myönsi käyneensä sukupuolen korjausleikkauksessa ja ottaneensa silikonirinnat.
Viime viikolla Elena kertoi olleensa valtavien silikonirintojensa pienennysleikkauksessa. Sitten hän myönsi koko leikkauksen olleen silkkaa huijausta.
– Totuus aamuisesta kuvasta näytti tältä paidan alta, eli urheilurintsikat ja litistävä sideharso. Tempaus lähti ihan hetken mielijohteesta ja vietin koko päivän kaupungilla rinnat sidottuina. Tarkoituksena oli testata miltä tuntuu olla pienirintainen ja miten ihmisten suhtautuminen minuun muuttuu kun rintani pienenevät. Päivän päätelmä oli se että kaupungilla ollessani ihmiset eivät tuijottaneet minua niinpaljon kuin yleensä ja sain kulkea ihan rauhassa. En kuitenkaan voisi poistaa silikonejani oikeasti, sillä ne ovat osa minua ja imagoani, Elena kertoo.
Nyt Elena kertoo blogissaan otsikolla ”Tein mitä vaan, olen aina epäilty” olleensa jo neljän vuoden ajan parisuhteessa erittäin mustasukkaisen miehen kanssa, joka tarkastaa kaikki hänen viestinsä ja kohtelee häntä hyvin omistavasti.
Kuten ”rintojen pienennyksestä”, Elenalle satelee kannustavaa palautetta paljastuksesta, mutta pitääkö kertomus tällä kertaa paikkansa, vai onko kyseessä jälleen uusi ”testi”? Totta tai tarua, Elenan kertomus on herättänyt vilkasta keskustelua mustasukkaisuudesta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”