Koronavirustilanne Suomessa nyt – tartuntoja lähes 6600
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen tiedotteen mukaan Suomessa on maanantaihin mennessä todettu yhteensä 6599 koronavirustartuntaa.
Koronakuolemia on varmistettu 24.5. mennessä yhteensä 307.
Sairaalahoidossa oli lauantaina koko maassa yhteensä 106 ihmistä, joista 19 oli tehohoidossa.
Koronavirustestejä on tehty yhteensä lähes 167 000.
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoo, että epidemian huippu on tältä erää saavutettu jo huhtikuussa. Hänen mukaansa tartuntamäärät menevät lähes kaikissa sairaanhoitopiireissä alaspäin.
Suomi jatkaa poikkeustilassa, mutta hallitus on ilmoittanut myös rajoitusten purkamisista. Esimerkiksi peruskoulut avattiin 14. toukokuuta.
Riskiryhmään kuuluvien, eli yli 70-vuotiaiden ja perussairaiden on suositeltu pysyttelemään edelleen karanteeninomaisissa oloissa.
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot