Kuva: MTV3
”Kummallinen ja pähkähullu formaatti” – Masked Singer Suomi -ohjelma hämmentää jopa sen tekijöitä
Tämän kevään puhutuin ohjelma Masked Singer Suomi alkaa MTV3-kanavalla 14.3. Maailmalla huippusuosioon noussut formaatti on keksitty Etelä-Koreassa ja myyty yli 50 maahan.
Ohjelman idea on, että 12 koko kansan tuntemaa, eri elämänaloilla vaikuttavaa julkkista naamioituu mielikuvitukselliseksi hahmoksi. Heidän puheäänensä muunnetaan tunnistamattomaksi. Katsojien ja kolmen panelistin, Janne Katajan, Jenni Kokanderin ja Maria Veitolan sekä kussakin jaksossa vierailevan panelistin tehtävänä on arvata kuka maskin takana on.
Vihjeinä toimivat hahmon lauluääni ja hahmosta annetut vihjeet.
– Kummallinen ja pähkähullu formaatti, sanoo ohjelman juontaja Ile Uusivuori Iltalehden haastattelussa.
Tusina hahmoiksi pukeutunutta julkkista on kilpaillut, tehnyt elokuvia, tv-ohjelmia, maailmanennätyksiä ja musiikkia. He ovat myös urheilleet, kirjoittaneet, puhuneet, sanoittaneet, ja laulaneet. He ovat vaikuttaneet julkisuudessa kuudella eri vuosikymmenellä.
Kuvaukset ovat olleet tarkoin varjeltu salaisuus. Edes paikalla ollut yleisä ei nähnyt koskaan, kuka maskin alla on. Se joutui poistumaan studiosta ennen kuin pudonnut hahmo paljasti henkilöllisyytensä.
– Piinaavaa ja kutkuttavaa. Välillä heräsin öisin miettimään, kuka on jonkun hahmon takana. Ja vaikka toisin muiden panelistien kanssa sovimme, saatoin googlettaa vihjeiden perusteella pääsisinkö henkilön jäljille. Pieleen meni aina. Olin ihan hirmu huono arvaamaan, Kokander tunnustaa Iltalehdelle.
Ohjelman tekijät kertovat, että moni osallistuja koki helpottavana esiintyä tuntemattomana.
– Varsinkin naiset sanoivat, että oli vapauttavaa kun heitä ei arvioitu kumppanin, sosiaalisen statuksen, ammatin tai ulkonäön kautta, Veitola kertoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Yleinen tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan