Kuun pinnalla kummallisia valonvilkahduksia – tiedemiehet tutkivat ilmiötä
Tiedemiehet ovat havainneet Kuun pinnalla kummallisia valoilmiöitä, jotka toistuvat silloin tällöin.
Ilmiöistä kertoo Metron verkkolehti. Valoilmiöt valaisevat joitakin Kuun osia lyhyen ajan ja vastaavasti osa valoisista alueista pimenevät hetkeksi. Tapahtumien alkuperästä on esitetty useita teorioita, mutta niitä ei ole kyetty täysin selittämään.
Saksalaisen Julius-Maximus -yliopiston astronomit tutkivat Kuun ilmiöitä teleskoopin ja tekoälyn avulla. Kun valoilmiö havaitaan, se taltioidaan videolle.
Professori Hakan Kayalilla on teoria valoilmiöiden alkuperästä.
– Kun Kuun pinta liikkuu, pinnan alta purkautuvat kaasut heijastavat valoa auringosta. Tämä selittäisi valoilmiöt, joista jotkut saattavat kestää tuntikausia. Kuussa on havaittu myös seismistä toimintaa.
– Ohimenevät kuun ilmiöt on tunnettu jo 1950-luvulta, mutta niitä ei ole tutkittu järjestelmällisesti pitemmällä aikavälillä, jatkaa Kayal.
Lyhyemmille valoilmiöille ei ole olemassa selitystä, mutta niiden arvioidaan aiheutuvan esimerkiksi meteorin iskusta tai silloin, kun aurinkotuulen sähköisesti varautuneet hiukkaset reagoivat Kuun pinnalla olevan pölyn kanssa.
Lähde: Metro
Kuvituskuva: Pixabay
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti