Lauri Ylönen ja Katariina-rakas onnistuivat salaamaan ilouutisen viimeiseen saakka – laulaja julkaisi nyt suloisen kuvan uudesta tulokkaasta!
The Rasmus -yhtyeen laulaja Lauri Ylönen ja hänen puolisonsa Katariina Mikkola ovat saaneet tyttölapsen. Lauri paljasti ilouutisen Instagramissa.
– Tyttäremme Ever Marlene Ylönen syntyi terveenä sunnuntaina. Olen hyvin kiitollinen rakkaalle Katriinalleni, ettei hän antanut periksi ja tämä ihme saattoi tapahtua. Kiitos universumi, Lauri kirjoitti englanniksi.
Havajilla asuvat Lauri ja Katariina onnistuivat pitämään raskausuutisen pimennossa julkisuudelta aina vauvan syntymään saakka.
Lapsi on pariskunnalle toinen yhteinen. Heillä on ennestään vuonna 2017 syntynyt Oliver-poika. Lisäksi Laurilla on edellisestä suhteesta Paula Vesalan kanssa vuonna 2008 syntynyt Julius-poika.
Lauri avautui Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa elämästään Havajilla.
– Se oli sellainen seikkailuidea. Ollaan asuttu Kaliforniassa noin seitsemän vuotta ja käytiin kyläilemässä Havaijilla. Huomattiin, että tämähän on aika kiva paikka ja mietittiin, että kokeillaanko asua täällä vähän aikaa, Ylönen kertoi ohjelmassa.
– On tullut elämässä tehtyä aika paljon sellaisia nopeita päätöksiä. Välillä huonoja ja välillä hyviä, mutta tämä oli sellainen hyvä. Se on ollut ihan mahtava paikka asua.
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- KS: Seppo Hovi, 79, jäi leskeksi – löysi uuden kumppanin ja jätti Helsingin
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Martina Aitolehti paljastaa tienestinsä kohumatsista: ”Niin paljon rahaa”
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Shirly Karvinen avautuu: Vertaa seksikokemuksiaan miesten ja naisten kanssa
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”