Laurin New World -albumista uusi painos – mukana 8 remixiä
Laurin maaliskuussa julkaistu New World –debyyttialbumi nousi heti julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan kakkoseksi. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu ”Heavy” oli Suomen toiseksi soitetuin radiokappale ja toinen single ”In the City” nousi Airplay radiolistan sijalle kuusi. Lauri on käynyt promoassa debyyttalbumiaan myös mm. Saksassa, Sveitsissä ja Puolassa, jossa viimeiseksi mainitussa maassa hän esiintyi 60 000 ihmiselle. Heavy-kappale nousi myös Puolan toiseksi soitetuimmaksi radiokappaleeksi. Helmikuussa Lauri keikkailee Virossa, Latviassa ja Venäjällä.
Emma-gaalassa, Elämä Lapselle –konsertissa ja Idolsissa esiintynyt Lauri julkaisee New World –albumista 30.11 tuplaversion, joka pitää sisällään New World –albumin lisäksi kahdeksan kappaleen remix-levyn. Remix-kappaleista on vastannut mm. Allen Morgan, joka on tehnyt töitä Nine Inch Nailsin, Christina Aguileran, U2:n, Faith Hillin, Limp Bizkitin ja R.Kellyn kanssa. Myös suomalaiset dj:t Alex Kunnari, Heikki Liimatainen ja DJ Orkidea ovat tehneet remixejä albumille.
New World -special edition ensimmäinen singleolohkaisu on Allen Morganin remixaama What Are You Waiting For –biisi
Kuuntele uusi What Are You Waiting For – single (Allen Morgan –remix)
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda
- TTK-spekulointi kiihtyy – ovatko nämä julkkikset seuraavat tähtioppilaat?
- Mette-Maritin Marius-poika lusii ökypuitteissa – ”Ei saa erityiskohtelua”