Lista kansanedustajien pitkistä lomista nostatti someraivon – katso!
Espoolainen Jari T. Enqvist julkaisi Facebookissa kansanedustajien toistä ja tehtävistä listan, joka on herättänyt melkoista someraivoa.
Eduskunnan nettisivujen mukaan eduskunnan työ alkaa joka vuosi helmikuussa. Työvuosi jaetaan kevätistuntoon ja syysistuntoon. Kevätistuntokausi kestää helmikuusta kesäkuuhun, juhannukseen. Syysistuntokausi taas kestää syyskuusta joulukuuhun. Kansanedustajien kesäloma kestää vähän yli kaksi kuukautta (10 viikkoa). Joulun tienoilla lomaa on noin 1,5 kuukautta. Suomalaisilla on vuosilomaa (kesä- ja talviloma yhteensä) keskimäärin 30 päivää eli viisi viikkoa.
Enqvistin listan päivämäärät näyttävät lomien suhteen hieman todellista pidemmiltä, mutta joka tapauksessa kansanedustajien varsinaiset lomat ovat poikkeuksellisen pitkiä verrattuna kansalaisiin, joita he edustavat.
Enqvistin julkaisema ”lomalista” on herättänyt somessa suurta närkästystä, nimenomaan kansanedustajien lomia vastaan. Virallisten lomiensa lisäksi kansanedustajat voivat nimittäin listan mukaan hakea myös muita lomia erinäisistä syistä, joihin lukeutuvat mm. työuupumusloma, henkilökohtainen loma sekä paluuloma lomalta/työmatkoilta.
Kommentoijat irvailivat Enqvistin listan sisältöä mm. seuraavasti:
– Johan moisesta lomailusta seuraa stressi – ei ihme, että päätökset on mitä sattuu.
– Ja silti niillä on järkyttävän kokoinen palkka vaikka neljänneksen ajasta ovat lomalla…
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi