”Luulin kolkuttelevani kuoleman portteja” – koronavirustartunnan saaneet kertovat miltä tauti tuntuu
Viime vuoden joulukuussa Kiinan Wuhanista lähtöisin olevaa koronavirusta on todettu maailmanlaajuisesti yli 82 000:lla ihmisellä. Virustautiin on kuollut yli 2800 ihmistä.
Koronaviruksesta on parantunut tähän mennessä ainakin 30 000 ihmistä. Oireet ovat vaihdelleet eri ihmisten välillä, ja osalla ne ovat olleet rajumpia kuin toisilla.
Kiinan Wuhanissa asuva Tiger Ye -salanimeä käyttävä nuori mies kertoo Bloombergin haastattelussa, että koronavirustartunnan saaneella olo on yksinkertaisesti voimaton.
Ye sai tartunnan 21. tammikuuta, kun virus ei ollut vielä levinnyt kunnolla Kiinan ulkopuolelle.
Ye hakeutui paikallisen sairaalan päivystykseen heti epäillessään sairastuneensa koronavirukseen. Hän saapui sairaalaan keskiyöllä ja huomasi saman tien odotusaulan olevan täynnä kuumeisia ihmisiä. Hän tiesi joutuvansa odottamaan vuoroaan tuntikausia.
– Olin peloissani. Lukuisia tapauksia kasaantui pöydille, ja jokainen lääkäri käytti suojaavia vaatteita. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, hän kertoo Bloombergille.
Voimakkaista oireista huolimatta Ye määrättiin takaisin kotiin. Seuraavana päivänä olo kuitenkin romahti.
– Luulin kolkuttelevani kuoleman portteja.
Sairaalassa Ye sai lopulta lääkettä, jota annetaan hiv-potilaille. Lääkkeen ja sairaalahoidon avulla Yen olo alkoi parantua.
Kiinassa koronavirukseen sairastui myös kamerunilainen opiskelija Kem Senou Pavel Daryl, 21. Daryl on sairastanut lapsena malarian ja koronavirus muistutti hänen mukaansa paljon malariaa.
– Ajattelin kuolemaani ja sitä, miten se tulee tapahtumaan, hän kertoo BBC:lle.
Mies oli karanteenissa 14 päivää. Hän sai Yen tavoin hiv-potilaille tarkoitettua lääkettä, joka puri tautiin.
Lue myös: Suomalaisnaisella todettu koronavirustartunta – sai tartunnan Italiasta, kaksi lähikontaktia
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Herttuatar Meghanille jäätävää kritiikkiä: ”Käyttää näitä uhreja ja lapsia myydäkseen vaatteitaan”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Tässä on Ansku Bergströmin uusi kulta – jakoi vihdoin rakkaansa kasvot