Maailman kallein kultaraha esillä Suomessa
[jwplayer]http://youtu.be/zEi614KPLZs[/jwplayer]
USA:n kansallisaarre, vuoden 1933 Double Eagle -kultaraha, on näytillä Suomen Kansallismuseossa Helsingissä 27-29.3.2012. Esillä oleva kultaraha on toinen Yhdysvaltain kansallismuseon numismaattiseen kokoelmaan kuuluvasta kahdesta alkuperäisestä vuoden 1933 Double Eagle – kultarahasta. Tämä on ensimmäinen kerta kun kyseinen raha on esillä USA:n rajojen ulkopuolella.
”Tämä raha on rocktähti USA:n kansallismuseon numismaattisessa kokoelmassa. Tämä johtuu siitä, että raha on yksi niistä harvoista vuoden 1933 kultarahoista jota ei sulatettu kun Yhdysvallat irrotettiin kultakannasta maan talouden vakauttamiseksi”, toteaa Smithsonian-instituutin Amerikan historian kansallismuseon kuraattori Karen Lee.
Yksi harvoista vuoden 1933 Double Eagle -kultarahoista huutokaupattiin vuonna 2002 peräti 7,59 miljoonalla dollarilla, mikä tekee sen maailman kalleimmaksi koskaan huutokaupatuksi kultarahaksi. Se raha onkin ainoa, jolla on lupa yksityisomistukseen – kaikki muut tunnetut ja tuntemattomat vuoden 1933 Double Eagle -kultarahat ovat Yhdysvaltain hallituksen omaisuutta. Yhdysvaltain salainen palvelu, Secret Service jäljittää jokaista julkisuuteen nousevaa rahaa ja tekee kaikkensa palauttaakseen ne valtion omistukseen.
”Harvalla rahalla on tällainen tarina kerrottavana kuin yhdysvaltain 1933 Double Eagle. Tarkoituksena oli sulattaa kaikki vuoden 1933 Double Eagle rahat paitsi ne kaksi jotka vietiin USA:n kansallismuseoon säästettäväksi. Mutta yksi silloisen USA:n valtiollisen rahapajan työntekijä onnistui varastamaan ja myymään eteenpäin muutaman kappaleen, ja juuri nämä harvat rahat ovat kiehtoneet keräilijöitä, kuninkaita ja USA:n salaista poliisia aina sen jälkeen”, kertoo Suomen Monetan maajohtaja Janne Häkkinen.
Suomen Moneta järjestää Suomen kansallismuseossa olevan näyttelyn yhteistyössä maailman suurimman kulttuuri-instituution, yhdysvaltalaisen Smithsonian-instituutin kanssa.
”Meille on ensiarvoisen tärkeätä tuoda tämänkaltaisia USA:n kansallismuseon harvinaisuuksia kiertueelle, ja näyttää ne mahdollisimman monille ihmisille. Haluamme saada ihmiset oppimaan historiaa esineistä”, USA:n kansallismuseon kuraattori Karen Lee toteaa.
Kahdenkymmenen dollarin kultarahoja lyötiin USA:ssa alun perin miltei puoli miljoonaa kappaletta vuonna 1933, keskellä Yhdysvaltain suurta lamaa. Tähän päivään säilyneitä kultarahoja tunnetaan kuitenkin vain 13 kappaletta. Loput sulatettiin jo ennen niiden liikkeeseenlaskua Yhdysvaltain valtiolliselta rahapajalta. Kyseinen uhraus oli osa strategiaa, jolla Yhdysvallat irrotettiin kultakannasta maan talouden vakauttamiseksi.
Ennen Suomea raha on ollut näytillä maaliskuun aikana Lontoossa, Dublinissa, Brysselissä, Prahassa, Varsovassa ja Oslossa.
”Prahassa ja Varsovassa jonotettiin tuntikausia päästäkseen katsomaan näyttelyä. Eikä ihme, raha on paitsi erittäin harvinainen, niin myös kaunis taideteos”, toteaa Suomen Monetan Janne Häkkinen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko legendaarisen Ritariässän? Et tunnistaisi häntä enää kuvista
- Kasinorakastajan blogi: Huhtikuun parhaat pelit kasinoilla
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Salaiset luksushäät! Tältä näyttää Ville Haapasalon uusi vaimo
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Helena Koivu sai järkyttävän viestin: ”Tekee pahaa”
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!