Marianne Kallio arvostelee ex-missin antamaa kuvaa mielenterveysongelmista
Realitytähti Marianne Kallio kirjoittaa uudessa blogitekstissään psyykkisistä sairauksista. Nainen kertoo katsoneensa torstaina Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelman, jossa ex-missi Lotta Näkyvä kertoi kokemuksiaan psyykkisestä sairastumisesta. Näkyvä kertoi ohjelmassa kärsineensä ahdistuksesta ja miettineensä jopa itsemurhaa.
Kallion mukaan Näkyvä antoi psyykkisistä sairauksista liian heppoisen kuvan. Hän toteaa, että Näkyvän esiintyminen antoi ymmärtää, että psyykkisistä ongelmista voi parantua noin vain, vaikka osa ihmisistä kamppailee niiden kanssa läpi elämänsä.
Kallio lisää, että vaikeasta masennuksesta tervehtyminen voi tosiasiassa vaatia vuosien terapiahoidon. Hän kritisoi julkista terveydenhoitoa sanoen, että mielenterveysongelmista kärsivät joutuvat käymään läpi pitkän prosessin Kelan kanssa, ennen kuin saavat tukea terapialleen.
Kallio kertoo kärsineensä itse paniikkihäiriöstä jo kahdeksan vuotta. Nainen paljastaa kokeilleensa useita lääkityksiä, mutta yksityiseen terapiaan hänellä ei ole varaa. Hänen mukaansa ohjelmasta sai kuvan, että paniikkihäiriö on kuin influenssa, josta tervehtyy sormia napsauttamalla.
Lue koko kirjoitus Marianne Kallion blogista.
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn