Matkavinkkejä maailmanperintöä odottaville
Miltä kuulostaisi päiväkävely Dubrovnikin historiallisella kaupunginmuurilla virkistävän tuulenvireen puhaltaessa kirkkaan siniseltä Adrianmereltä? Tai miten olisi seikkailu Firenzen kaupungin taidehistoriaa huokuvilla, kauniilla ja kapeilla kujilla? Vai kävisitkö mieluummin tervehtimässä tuoretta paavia Vatikaanissa? Huhtikuun 18. päivä juhlistetaan jälleen maailman kulttuuriperintöä. Juhlapäivän kunniaksi hotellivaraussivusto Hotels.com esittelee kymmenen houkuttelevaa UNESCOn maailmanperintökohdetta Euroopasta.
Kulttuuriaarteita taskurahalla
Kulttuurikylläinen loma on mahdollinen myös kapeammalla budjetilla. Erinomainen esimerkki on Tonavan helmen, eli Budapestin, Budan linna. Hotels.comin Hotel Price Indexin (HPI) mukaan hotellihuoneiden keskihinta Budapestissa vuonna 2012 oli vain 66 euroa, joten matkabudjettiin jää hyvin tilaa muillekin menoille. Budapestin lisäksi samasta hintahaarukasta löytyvät esimerkiksi kulttuuriaarteita pullistelevat Espanjan Granada ja Cordoba, joissa molemmissa hotellihuoneiden keskihinta vuonna 2012 oli 72 euroa.
Keskihintaisten kohteiden joukosta löytyy monia Italian maailmanperintökohteiden kotikaupunkeja, kuten Siena (99 €), Vatikaania ympäröivä pääkaupunki Rooma (106 €) sekä Firenze (106 €). Myös Tallinna löytyy maailmanperintökohteiden listalta, ja kaupunki tarjoaa edelleen verrattain edullisia majoitusratkaisuja. Hotellihuone Tallinnassa maksoi Hotel Price Indexin mukaan vuonna 2012 keskimäärin 86 euroa.
Kulttuurielämyksiä tuhdimmalle matkakassalle
Reissuun hiukan muhkeamman rahavyön varanneet matkailijat voivat harkita kulttuurimatkakohteikseen esimerkiksi Belgiaa, Kroatiaa tai Sveitsiä. Belgiassa Länsi-Flanderissa sijaitseva Brugge tarjoaa komean keskiaikaisen keskustan sekä lukuisia pieniä kujia tutkittavaksi. Hotellihuone tässä historiallisessa miljöössä maksoi vuonna 2012 keskimäärin 110 euroa yöltä.
Kroatian rannikolla sijaitsevassa Dubrovnikin kaupungissa voi kävellä kahden kilometrin mittaisen kaupunginmuurin päästä päähän. Samalla voi ihailla sykähdyttävän kaunista vanhaa kaupunkia, joka on kokonaisuudessaan kävelyaluetta ja UNESCOn maailmanperintökohde. HotellihuoneDubrovnikissa katedraalin, luostarien ja kaupungintalon tuntumassa maksaa keskimäärin 133 euroa.
Kelloista, pankeista ja suklaasta tunnettu Sveitsi koettelee kulttuurimatkailijan budjettia eniten. Pääkaupunki Bernin Goetheakin inspiroineisiin pikkukujiin tutustuminen on unohtumaton kokemus. Yöpyminen kaupungissa on kuitenkin listan kulttuurikohteista hinnakkainta: vuonna 2012 hotelliyö maksoi keskimäärin 147 euroa.
Taulukko 1.
| UNESCOn maailmanperintökohde- |
|
| Kaupunki | Hinta |
| Bern | 147 € |
| Dubrovnik | 133 € |
| Brugge | 110 € |
| Firenze | 106 € |
| Rooma | 106 € |
| Siena | 99 € |
| Tallinna | 86 € |
| Granada | 72 € |
| Cordoba | 70 € |
| Budapest | 66 € |
LUE MYÖS:
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn