Melanie valloittaa muotimaailmaa – erikoiset piirteet johtuvat perinnöllisestä sairaudesta
Malli Melanie Gaydosilla, 28, on harvinainen perinnöllinen sairaus, jonka vuoksi hänen ulkonäkönsä on poikkeuksellinen. Erikoiset piirteet eivät ole estäneet Melanieta menestymästä, vaan päinvastoin ne ovat tehneet hänestä kysytyn mallin muotimaailmassa.
Nainen itse on aina ollut sinut oman ulkonäkönsä kanssa eikä häntä haittaa, että hän näyttää erilaiselta kuin muut mallit.
– Kun olen muotiviikoilla, se miten he puhuvat minulle paljastaa, mitä he ajattelevat. Minua ei ole koskaan vaivannut se, miltä näytän. Sillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani, malli toteaa.
Seattlessa asuvalla Melaniella on ektodermaalinen dysplasia, joka on kehityshäiriöitä hiuksissa, hampaissa ja kynsissä aiheuttava geneettinen sairaus. Melanie aloitti mallin työt New Yorkissa opiskellessaan taidekoulussa. Hän tajusi, että yksilöllisestä ulkonäöstä voi olla hänelle etua. Nainen työskentelee yhä itsenäisesti, eikä ole minkään mallitoimiston listoilla.
Kun Melanie alkoi työskennellä mallina, monet valokuvaajat sanoivat hänelle, ettei hän tule koskaan pääsemään kaupallisiin kuvauksiin. Hänelle on myös kerrottu, ettei hän tule koskaan tekemään muotinäytöksiä.
– Olen kävellyt catwalkilla edelliset kolme vuotta. Olen ollut New Yorkin muotiviikoilla. En todellakana pidä siitä, että minulle kerrotaan, etten voi tehdä jotain, Melanie napauttaa.
Melanien mukaan koulussa monet lapset pelkäsivät häntä tai hän teki heidän olonsa epämukavaksi. Hän itse ei ymmärtänyt, miksi häntä kohdeltiin eri tavalla. Hän korostaa, että kysymys on vain hänen kehostaan, eikä sairaus ole vaikuttanut mitenkään esimerkiksi siihen, kuinka hän ajattelee.
Melanie ei ole ainoa malli, joka saa töitä erikoisen ulkonäkönsä ansiosta. Nainen pitää vaihtoehtoisten mallien tuloa markkinoille hienona asiana.
– Uskon, että muotimaailman ihanteet ovat muuttumassa, mutta se johtuu vain siitä, että kaltaiseni ihmiset laittavat sen tapahtumaan.
Lähde: Redbook
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan