Mereltä pelastettujen naisten tarinasta löytyi aukkoja – väittivät olleensa eksyksissä kuukausia
Yhdysvaltalaiset Jennifer Appel ja Tasha Fuiava pelastettiin heidän eksyttyä merelle lähes viisi kuukautta sitten. Nyt naisten tarinasta on kuitenkin löytynyt aukkoja. Rannikkovartioston viranomaiset kertoivat, että naisten veneessä oli hätälähetin, jota purjehtijat eivät olleet käyttäneet. Jos naiset olisivat käyttäneet sitä, apu olisi saapunut viranomaisten mukaan minuuteissa.
Appel ja Fuiava puolustivat tarinaansa väittäen, että sinä yönä, jona he aloittivat purjehduksensa, nousi myrsky. Appel väitti kaksikon joutuneen keskelle myrskyä, joka kesti kaksi yötä ja kolme päivää. Rannikkovartioston tietojen mukaan heidän lähtönsä aikoihin alueella ei kuitenkaan todettu myrskyjä. Kolmen päivän myrsky olisi näkynyt satelliittikuvissa.
Naiset kertoivat, etteivät käyttäneet hätälähetintä, sillä he eivät kokeneet olevansa välittömässä vaarassa. Aiemmin he kuitenkin sanoivat, etteivät uskoneet selviävänsä enää päivääkään. He myös kertoivat, että kuusi tuntia kestänyt tiikerihain hyökkäys oli säikäyttänyt heidät perinpohjin.
– Tiesimme, ettemme selviytyisi. Siksi aloimme tehdä hätämerkkejä, Appel kertoi aiemmin.
Rannikkovartioston mukaan myös naisten kertomuksen aikajana on epäjohdonmukainen. Appelin äiti väitti soittaneensa rannikkovartiostolle puolitoista viikkoa naisten lähdön jälkeen ilmoittaakseen, että hänen tyttärensä oli kadonnut, vaikka purjehduksen oli suunniteltu kestävän 18 päivää. Rannikkovartiosto ei kuitenkaan koskaan saanut puhelua.
Appel ja Fuiava väittivät tehneensä reittisuunnitelman, jonka jakoivat ystäviensä ja sukulaistensa kanssa. Rannikkovartiostolle naiset kuitenkin sanoivat, etteivät olleet tehneet suunnitelmaa.
Kaksikko kertoi myös saaneensa hinausapua taiwanilaiselta kalastusalukselta. Alunperin naiset sanoivat aluksen miehistön jäsenten olleen ystävällisiä, mutta muuttivat myöhemmin tarinansa ja kertoivat pelänneensä turvallisuutensa puolesta.
Lähde: NY Post
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussi saa treffikutsuja 18-vuotiailta: ”Aion olla tosi avoin”
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Kasinorakastajan blogi: Pelaajansuojaa vai näennäissuojaa?
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Huh! Näin älyttömän summan Jere Karalahti tuhlasi huumeisiin
- Archie Cruz lähes tunnistamattomana: ”Mitäs sanotte?”
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Sara Siepiltä paljastus parisuhteesta: ”Tuntuisi väärältä”
- Uusi käänne Helena Koivun rikosjutussa
- Elina Gustafssonilta paljastus Susani Mahadurasta: ”Kun viimein löydettiin toisemme”