Helsingistä Espooseen rakennetun metrolinjan, Länsimetron, viivästyminen on saanut lukuisia surkuhupaisia piirteitä. Liikenteen kerrotaan käynnistyvän ensi lauantaina.

Miljardiluokan projekti on viivästynyt monien syiden vuoksi. Viivästyksiä tuli vielä senkin jälkeen, kun järjestelmän piti olla valmis ja sitä oli testattu ”tuhansia tunteja”. On ollut ilmanvaihto-ongelmaa, sähköisten järjestelmien toimimattomuuttaja ja ties mitä muuta. Nyt, jälleen kerran, linjan pitäisi olla valmis ja liikenteen pitäisi alkaa viikon kuluttua lauantaina.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) mukaan pääkaupunkiseudun metroliikenne alkaa lauantaina 18.11.2017, kun metron uusi, Ruoholahden ja Matinkylän välinen osuus avataan matkustajille.

– Olemme saaneet metroliikennettä operoivalta HKL:ltä tiedon, että metroliikenne Matinkylään voidaan käynnistää. On hienoa, että voimme viimein tarjota raideliikennettä myös Etelä-Espoossa ja Lauttasaaressa, sanoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.
– HKL:n asettamat edellytykset matkustajaliikenteen käynnistämiseksi täyttyivät, kun jo aiemmin toteutuneiden kriteereiden eli onnistuneiden koeajojen ja järjestelmien koekäytön lisäksi puutteet on nyt joko korjattu tai joidenkin osalta toteutusajankohdasta sovittu lähipäiville. Muun muassa eilen torstaina ja tänään perjantaina on Matinkylässä tehty virtamuuntajien asennuksia, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.
HKL jatkaa tulevan viikon aikana metron käyttöönoton valmistelevia töitä. Asemilla tehdään esimerkiksi koneistojen, laitteiden ja järjestelmien tarkastuksia, huoltoja ja koekäyttöjä. Samoin koeajot koko metrolinjalla jatkuvat varsinaisen matkustajaliikenteen alkuun saakka. Tavoitteena on hyödyntää viimeisetkin päivät mahdollisimman täysimääräisesti metroliikenteen luotettavuuden varmistamiseksi.
– Tärkein asia on, että saamme metron palvelemaan asukkaita ja asiakkaita sekä koko seudun kestävää kasvua. Helsinki ja Espoo ovat Suomen talouden vetureita, ja taloudellisessa mielessä on tärkeää, että länsimetron kasvu- ja kehityskäytävään syntyy entistä kilpailukykyisempi ympäristö myös yrityksille ja työpaikoille”, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
– Käyttöön saadaan yksi maailman turvallisimmista metroista, jossa jokainen asema ilmeellään vahvistaa alueensa identiteettiä. Rakennushankkeena länsimetro on yksi vaativimmista Suomen historiassa. Metron laajentuminen on piristysruiske koko pääkaupunkiseudun kehitykselle. Espoo elää nyt ennennäkemätöntä kehitysvaihetta. Radan varrella on syntynyt tuhansia uusia asuntoja ja työpaikkoja sekä uusia palvelumuotoja, joista esimerkkinä Koulu palveluna -kokeilu. Rakentaminen jatkuu Matinkylä–Kivenlahti-osuudella, jossa louhinnoista on tehtynä lähes 94 prosenttia, toteaa Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.
Kaksi metrolinjaa

Matkustajaliikenne alkaa lauantaina 18.11. heti aamuliikenteen alusta. Ensimmäinen juna metron uudella osuudella lähtee matkaan Matinkylästä kohti Vuosaarta aamulla kello 5.09.
Metroa ajetaan kahdella linjalla, jossa toinen linjoista kulkee reitillä Matinkylä–Vuosaari ja toinen reitillä Tapiola–Mellunmäki. Idässä joka toinen juna ajaa Mellunmäkeen ja joka toinen Vuosaareen aivan kuten nykyäänkin. Lännessä joka toinen juna kääntyy ympäri Tapiolassa ja joka toinen jatkaa Matinkylään.
Linjojen yhteisellä osuudella Tapiolan ja Itäkeskuksen välillä ruuhka-ajan vuoroväli on 2,5 minuuttia. Arjen päiväliikenteessä ja alkuillasta sekä lauantaina päiväaikaan junat kulkevat vajaan neljän minuutin välein. Sunnuntaisin ja muina aikoina metron vuoroväli linjojen yhteisellä osuudella on viisi minuuttia.

Etelä-Espoon ja Lauttasaaren bussilinjat uudistuvat 3.1.2018

Kun metroliikenne Matinkylään alkaa ensi viikon lauantaina, HSL:n joukkoliikenteessä ei tapahdu muita muutoksia. Bussilinjat Lauttasaaressa ja Espoossa jatkavat kulkuaan nykyiseen malliin 2.1.2018 asti. Sen jälkeen bussit siirtyvät ajamaan metron liityntäliikennettä.
3.1.2018 alkaen Länsiväylää pitkin Kamppiin kulkevat seutulinjat korvautuvat liityntäbusseilla metroasemille ja Etelä-Espoon linjasto uudistuu kokonaisuudessaan. Lauttasaaressa kaikki linjat joko päättyvät Lauttasaaren metroasemalle tai kulkevat sen kautta. Muutoksia tulee myös Lehtisaaren, Kuusisaaren ja Kauniaisten bussiliikenteeseen. Kirkkonummelta kulkevat seutulinjat taas päättyvät 3.1. alkaen Matinkylän bussiterminaaliin.
Mahdollisiin ongelmiin metropolinjalla varaudutaan edelleen, sillä bussilinjojen lakkauttaminen on siirretty tammikuun alkuun.
– Metro kulkee Matinkylään asti noin puolentoista kuukauden ajan samanaikaisesti nykyisten bussilinjojen kanssa. Näin matkustajat saavat aikaa totutella uuteen yhteyteen, ja toisaalta me voimme varmistua sen toimivuudesta ennen kuin bussien reitit uudistuvat, kertoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.
Lisätietoa liikenteen muutoksista saa HSL:n verkkosivuilta.
STT