Metroskooppi – huhtikuu
Metropoli.netin säälimätön ja anteeksipyytämätön horoskooppi, Metroskooppi, kertoo tulevan. Ota vinkeistä vaarin, mutta muista pitää nuttura riittävän löysällä.
Oinas 21.3.-19.4.
Nyt kannattaa mietiskellä tarkkaan millä tavalla etenet eräässä tärkeässä asiassa. Lopputuloksella on erittäin suuri merkitys lähitulevaisuuteesi. Voin jo kuvitella kuinka Oinaan muutamat aivonystyrät sauhuavat. Luultavasti menee kohdallasi taas reippaasti yli hilseen.
Härkä 20.4.-20.5.
Näyttää siltä, että pahimmat vastoinkäymiset ovat viimeinkin takana. Kun on Härän elämästä kyse, ei silti voida puhua mistään Hannu Hanhen onnesta. Enemmänkin päinvastoin. Kysymys olikin pahimmista vastoinkäymisistä, ne pienemmät kun odottavat jo kulman takana.
Kaksoset 21.5.-20.6.
Yllättävää kyllä, mielipiteelläsi on pitkästä aikaa merkitystä. Mietipä siis tarkkaan mitä vastaat, kun se suuri kysymys sattuu kohdalle. Nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään kosinnasta. Ehei, sitä kysymystä ei luultavasti tule kukaan sinulle esittämään.
Rapu 21.6.-22.7.
Otapa nyt ihan rauhallisesti, äläkä stressaa jokaisesta pienestäkin asiasta. Elämä kyllä lutviutuu omalla painollaan, vaikka et olisikaan aina päällepäsmäröimässä. Sääliksi käy ihminen, joka vielä joutuu tossusi alle. Ikäänkuin joku sinut huolisi…
Leijona 23.7.-22.8.
Sinua vastaan hyökätään joka tuutista. Koita olla välittämättä puukoista, jotka sinkoilevat tiuhaan tahtiin. Et ole koskaan välittänyt haukuista ja ikävästä kritiikistä, joten jatka samaan tyyliin. Se on kyllä lähinnä johtunut siitä, että olet jokseenkin kykenemätön tajuamaan yhtään mitään.
Neitsyt 23.8.-22.9.
Olet kuin elävä kuollut. Haahuilet väsyneenä paikasta toiseen, etkä saa otetta normaaleista askareista. Kevätauringollakaan ei ole näköjään mitään vaikutusta väsyneeseen olemukseesi. Vanha ja väsynyt Neitsyt, onko mitään säälittävämpää?
Vaaka 23.9.-23.10.
Vaa’alla hormonit hyrrää! No ymmärtäähän sen, viriilejä ovat pirulaiset. Eräs säätö alkaa kyllä pikkuhiljaa lipsua suhteen puolelle, pidä siis varasi. Kylläpä olisikin ratkiriemukasta nähdä sinut normaalissa suhteessa, voisit jopa sulautua saumattomasti yhteiskunnan paskanormeihin.
Skorpioni 24.10.-22.11.
Tässä meillä on oikea tehopakkaus. Mistä tuo kaikki virta kumpuaa? Miten vuorokauden tunnit riittävät sinulle? Järjestelmällisyys on ihan hyvä asia, mutta rajansa kaikella. Rennosti ottaminen on taidoista jaloin, mutta sitä sinä et ole vielä hokannut. Yllätys.
Jousimies 23.11.-21.12.
Elämä on epäoikeudenmukaista. Tulet sen huomaamaan piakkoin, kun joudut valitsemaan puolesi. Olet erittäin vaativan tehtävän edessä, enkä usko, että psyykesi kestää sen. Vastoinkäymiset ovat elämää, varsinkin sinun elämääsi. Get used to it!
Kauris 22.12.-19.1.
Rakkaus on ihanaa, ja haluaisit julistaa sen koko maailmalle. Olet suorastaan onnesi kukkuloilla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmiset eivät ole yksiavioisia. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan? Niin tulee päättymään sekin satu kyyneliin. Yllättikö ketään?
Vesimies 20.1.-19.2.
Vesimiehelle on luvassa mielenkiintoinen huhtikuu. Sana ”mielenkiintoinen” voi kuitenkin tarkoittaa niin monenlaisia asioita, aina positiivisesta todelliseen alamäkeen asti. On itsestäsi kiinni miten hommat hoituu. Eli tiedämme jo tässä vaiheessa, että reisille menee.
Kalat 20.2.-20.3.
Työeälämässä olisi luvassa jotakin mieluisaa, mutta mitä se on, pysyy salaisuutena vielä onkin aikaa. Pysy siis nahoissasi. En lupaile ylennystä mutta jotain pientä extraa kuitenkin. Luulit jo saavasi palkankorotuksen, senkin rahanahne ällötys!
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn