Miehiä kiinnostavat eniten auton, naisia sen omistajan taustatiedot kertoo Research Insight Finlandin tekemä tutkimus. Vaikka autoilua on pidetty miehille ominaisena kiinnostuksen kohteena, Kenen auto -palvelun käyttäjätutkimuksen mukaan naiset ovat palvelun käytöstä yhtä kiinnostuneita kuin miehet.
Kenen auto -palvelun käyttäjätutkimuksessa selvisi, että palvelun käyttömotiivit jakautuvat pitkälti käyttäjien sukupuolen mukaan.
– Tutkimustulosten mukaan miehet käyttävät palvelua useimmiten uteliaisuudesta ja auton oston yhteydessä. He siis hakevat tietoja itse ajoneuvosta. Naiset puolestaan hakevat pääasiassa tietoja auton omistajasta, Fonectan Kuluttajapalveluiden johtaja Lauri Kangaslahti kertoo.
Auton omistajan tietoja haettiin kaiken kaikkiaan eniten silloin, kun käyttäjällä oli tarve selvittää väärin pysäköidyn auton omistaja. Käyttäjät kertoivat etsivänsä auton omistajan tietoja myös silloin, kun he halusivat auttaa toista autoilijaa tai kohtasivat holtittomasti liikkuvan auton.
Vaikka autoilu on perinteisesti mielletty miesten kiinnostuksen kohteeksi, Kenen auto -palvelun käyttökiinnostuksessa ei näytä olevan sukupuolten välisiä eroja.
– Tutkimuksen tuloksista voi tehdä mielenkiintoisen havainnon siitä, että palvelu herätti melko tasaisesti kiinnostusta miesten ja naisten keskuudessa, Kangaslahti vahvistaa.
Auton ja sen omistajan tiedot saa selville useasta kanavasta
Kenen auto -palvelusta selviävät nopeasti tiedot autosta ja sen omistajasta. Palvelu kertoo muun muassa auton merkin ja mallin sekä vakuutus- ja katsastustiedot. Sen avulla selviävät yhtä lailla auton omistajan ja/tai haltijan nimi sekä kotipaikkakunta. Sisällön palveluun tuottaa Trafi eli Liikenteen turvallisuusvirasto.
Ajoneuvojen tiedot voi hakea tekstiviestitse lähettämällä auton rekisteritunnuksen numeroon 020202. Ne selviävät myös puhelimeen ladattavana sovelluksella tai soittamalla Fonectan 020202 Palveluun, josta Fonectan asiakaspalvelija voi lähettää tiedot maksutta tekstiviestinä kännykkään tai yhdistää puhelun suoraan auton omistajalle.