
Mies näytti tarkkaa kuvaa, jonka hän sanoo ottaneensa meren alle vajonneesta Los Angelesista vuonna 5 000
Aikamatkaajiksi itseään väittäviä miehiä on alkanut viime aikoina ilmestyä YouTubeen kuvatodisteineen. Aiemmin esitetyt kuvat ovat olleet epäselviä, mutta uudella videolla armenialainen ”Edward” näyttää kuvaa, jonka hän väittää ottaneensa vuonna 5 000.
Edwardin kuva on tarkka ja siinä näkyy Los Angelesin kaupunki merenpinnan alapuolella. Edward sanoo ottaneensa kuvan meren pinnalle rakennetulta puiselta suurelta alustalta, jonka päällä oli kokonaisia taloja ja jossa ”lähes kuolemattomat” ihmiset asuivat.
Mies kertoo videolla tarinansa siitä, miten hän joutui tulevaisuuteen ja mitä hän siellä näki. Hän kertoo jutelleensa pinnan päällä asuvan yhteisön johtajan, Zachin, kanssa, joka sanoi olevansa 998-vuotias. Tulevaisuuden maailmassa oli Edwardin mukaan suuri pula ruoasta, koska napajäiden sulamisesta aiheutunut vedenpaisumus oli pettänyt alleen suuren osan maapinta-alasta. Edwardin mukaan ihmisiä oli ollut 11 miljardia, kunnes rikkaampi 4 miljardia jätti maan ja muutti toiselle planeetalle toiseen galaksiin, jättäen köyhemmän osan kärsimään tulevasta vedenpaisumuksesta ja nälänhädästä.
Videon kommenteissa Edwardin esittämä alla näkyvä kuva on enimmäkseen tuomittu väärennökseksi. Monet kommentoijat uskovat kaikesta huolimatta, että aikamatkustus on mahdollista. Edwardin kuvan sanotaan olevan mahdoton, koska se on tarkka sekä pinnalta että syvältä meren alta. Auringon säteiden muodostaman valon pitäisi kommentoijien mukaan näyttää täysin erilaisilta, ja veden hämmästyttävää kirkkautta on myös epäilty suuresti. Kalojakaan ei kuvassa näy.
Myös alla olevan videon toteutusta on arvosteltu ihmettelemällä muun muassa sitä, että miehen ääni kuulostaa koko videon ajan studiossa ääniteltyltä, vaikka hän istuu puiston penkillä sekä läheltä että kaukaa kuvattuna.
Mitä mieltä olet kuvasta ja videosta – totta vai palturia?
Kuvat: YouTube / ApexTV
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Iida Vainio jyrähti ja poisti Instagram-tilinsä: ”Nyt jotain rajaa s**tana”
- Wilma Murto julkaisi kuvan täysin luomuna: tältä hän näyttää ilman meikkiä – kuva
- Näin nuorena Niko Ranta-aho kokeili huumeita: Tajuttomana ja suu vaahdossa ambulanssiin
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!