Mikä buumi nyt on meneillään – munat irti!
Maailma ei ole entisensä.
Miehillä näyttää olevan meneillään aivan uusi buumi, munaton sellainen. Tähän tulokseen pitää tulla, kun seuraa aktiivisesti mediaa.
Kaikki lähti huhtikuussa vyörymään munan vauhdilla, kun räppäri Christ Bearer päätti hypätä parvekkeelta – sitä ennen hän oli katkaissut kalunsa. Kyse oli eräänlaisesta itsemurhayrityksestä. Räppäri jäi munattomaksi, sillä katkenneen peniksen verisuonistoa ei enää kyetty ”kytkemään päälle.”
Eipä aikaakaan, kohta uutisoitiin miehestä joka halusi kalunsa lisäksi myös kiveksensä pois. Hän kärsi jonkinasteisesta alemmuudesta. ”Tuollaiselle nössölle ei noin isot munat sovi”, häntä kiusattiin jo koulussa. Lääkäri oli pian sitä mieltä että näinhän se on, munattomuuden kanssa eläminen on herralle helpompaa. Gelding-nimeä käyttänyt mies kertoi Huffington Postille olevansa tyytyväinen ratkaisuun.
Eilen uutisoitiin, että makedonialaismies, 22-vuotias, oli kyllästynyt tyttöystävänsä ”pienuuspuheisiin”. Mies ei pystynyt tyydyttämään naistaan pienellä kikkelillään, joten hän leikkasi sen partakoneenterällä pois. Kikuli löytyi roskiksista. Tiettävästi se – ehkä – pystytään vielä pelastamaan.
Lopettakaa se irtomunien kanssa pelleily, miehet!
Kuvassa muna ja mies eli munamies – ei liity juttuun ei sitten kuulkaa yhtään mitenkään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen